keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Ohitukset onnistuu (ainakin toisinaan)


Eilen oltiin Iineksen kanssa iltalenkillä pyörimässä Myyrmäessä. Pari koiraa tuli vastaan ja kummatkin nostivat kunnon möykän, kun meidät näkivät. Ensimmäisen mölisijän kohdalla Iineksen mielenkiinto vinkulelua kohtaan lopahtia hetkellisesti, mutta ei sanonut toiselle koiralle mitään. Toinen ohitus sujui todella hyvin :) Edistystä! Ihmisistä Iines ei hirveästi piitannut asemalla. Junaa ihmeteltiin ja ihmisten kiirettä.


Olen ottanut lenkille mukaan naksuttimen ja naksutellut kontaktista. Tuntuu toimivan.


Tänä aamuna ei ohitukset sujuneet niin mallikkaasti. Iines oli eilen omatoimisesti ruokkinut itseään Froliceilla ja jouduttiin aamulenkki pärjäämään tylsillä nappuloilla. Pitää tänään käydä ostoksilla ja täydentää Frolicvalikoimaa.


*****


Päivällä treenailtiin myös kepin ilmaisemista. Laitoin kepin muovikipon alle niin, että sitä näkyi hieman. Palkan Iines sai kun kävi purkin ja kepin viereen makaamaan. Piti vielä illalla treenata, mutta ilta menikin rattoisasti lenkkeillessä ja uutta kirjahyllyä järkkäillessä. Joten tänään jatketaan tätä treeniä.



Näin hienosti mä osaan istua

maanantai 29. lokakuuta 2007

Lauantaiaamuna aikaisin


Lauantaina jälkitreenit alkoivat jo klo 10. Mielenkiinnolla odotin miten jälki sujuu, kun ei oltu käyty tekemässä jälkeä edellisten treenien jälkeen.


Laitoin Iinekselle yhden kepin jäljelle ja loppuun purkin ja kepin. Intoa Iineksellä riitti, kun autosta pääsi ulos. Ei meinannut kaveri pysyä nahoissaan. Hyvin kuitenkin rauhoittui, kun pääsi jäljen alkuun ja nenä pysyi maassa. Kerran itse kompuroin ja sain Iinekseltä pahan silmäyksen ;) Ekaa keppiä jäi hetkeksi haistelemaan, mutta ei käynyt maahan. En olettanutkaan, että kävisi, kun en ole noita keppejä vielä tarpeeksi treenannut. Hyvä sentään, että noteerasi, että jotain jäljellä oli. Lopussa meni hienosti maahan purkin viereen. Palkan sai purkista ja kunnon kehut.


En vain voi lopettaa ihmettelemistä miten meidän pieni Iines voi osata jäljestää :) On se vaan ihme epeli.


Nyt täytyy alkaa treenaamaan todenteolla keppien ilmaisua. Pääsisi purkeista eroon jäljellä. Hieman mietityttää miten Iines oppii keppien vieressä rauhassa makaamaan, kun kepeillä on niin kiva leikkiä. Eilenkin omatoiminen hurttamme kävi hakemassa treenikassista yhden jälkikepin ja leikki sillä sitten tyytyväisenä olohuoneessa.

torstai 25. lokakuuta 2007

Yksityisopetusta


Eilisissä tottistreeneissä ei ollut muita kuin me ja tottistreenien vetäjä Leena. Saatiin siis yksityistunti :)


Aluksi Leenan näytti Lilin kanssa miten on opettanut seisomaan jäämisen liikkeestä. Leena pysäytti Lilin laittamalla käden Lilin kuonon eteen ja jatkoi samalla itse kävelyä eteenpäin. Simppelin näköistä, mutta katotaan sitten, kun tuota aletaan treenaan, että miten sujuu...


Iineksen annoin tällä kertaa olla vapaana. Hajut kiinnostivat kovasti, mutta lähti seuramaan minua kun lähdin toiseen suuntaan kävelemään. Ruoka ei palkkana alussa kiinnostunut, joten palkkasin vinkulelulla ja rätillä. Vinkulelu on vain niin hyvä palkka, että Iines ei meinaa päästää siitä irti. Pitää tuota treenata kotona. Treenattiin eteenistumista ja sen jälkeen Leena otti Ramonan häiriökoiraksi. Niin kauan, kun vinkulelu oli kehässä ei Iinestä Ramona kiinnostanut. Häiriökoiratreenejä pitää ottaa paljon lisää. Ja voisin kokeilla vapaana pitämistä seuraavissa treeneissä, kun on muita ihmisiä mukana.


Lopuksi oltiin Tuomaksen kanssa ihmisryhmänä vielä Leenalle ja Lilille. Kivat ja ajatuksia herättävät treenit oli.


Täytyy alkaa Iineksen kanssa käymään treenaamassa tottista itsekseen. Kotona olen tottista treenannut, mutta pitää alkaa treenaan myös ulkona. Iines ottaa häiriötä hajuista ja äänistä ja haluaisin treenata, että Iines pystyisi paremmin keskittymään minuun. En ymmärrä miksen ole aikaisemmin tajunnut tätä vaikka tästä oli puhetta jo pentuleirillä... Hidas sytytys?


Aamulenkillä Iines koitti pinkaista naisen perään, joka juoksi meidän ohitse.. Ärsyttävää, kun olisin itse voinut tuon tilanteen välttää, jos olisin vain tajunnut ennakoida. Vieläkin jurppii oma tyhmyys.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Purkkeja pellolla ja citykoirailuja


Tänään testasin miten Iines reagoi, kun löytyy purkki pellolta. Hyvinhän tuo hiffasi, että myös pellolla käydään purkin viereen makuulle. Huonona puolena oli se, että purkki siirtyy pellolla epätasaisella alustalla helpommin, kuin kotona lattialla. Kerran meinasi Iines ehtiä palkitsemaan itse itsensä. Omatoiminen otus. Nyt pitäisi ottaa kepit treeneihin mukaan. Pitää lukea vielä Simon ohjeet läpi ja huomenna koittaa keppien kanssa.

Kun tulin tallilta, lähdimme Iineksen kanssa ihmettelemään Myyrmäen "vilinää"... Kävimme Iso-Myyrin ja Myyrmannin kulmilla pyörimässä sekä asemalla. Hieman ihmisiä katteli, mutta ei yrittänyt kenenkään luo. Asemalla oli vielä useampi ihminen junaa odottamassa ja aika läheltä jouduttiin kulkemaan, mutta hyvin Iines ihmiset ohitti. Pitää ottaa iltalenkkien ohjelmaan asemalla käynti.

Lenkkeilyä ja agilityä


Eilen käytiin kimppalenkillä Millan ja Nemon kanssa. Ekaksi koirat saivat riehua pahimmat energiat pois ja sitten käytiin kävelemässä. Lenkin jälkeen Iines ja Nemo ottivat vielä pienet painimatsit ja Tuomas saikin kuolaisen koiran syliinsä kotona ;)


Illalla käytiin Raisan opastuksella treenaamassa agilityä. Aloitettiin hypyistä. Hieman nameja purkkiin ja Iinekselle näytettiin purkki ja herkut. Sitten vein Iineksen esteen toiselle puolelle. Luvan saatuaan Iines syöksyi purkin luo.
Treenaattiin myös putkea. Putkesta Iines meni vauhdikkaasti läpi. Palkaksi sai repiä pyyhettä. Sitten vielä testattiin puomilta alas tuloa ja kontaktille pysähtymistä. Iines meni autoon välillä lepäämään ja Kuje otettiin treenaamaan.
Kujeen suorituksen jälkeen otettiin Iines uudestaan. Iines taisi olla väsynyt päivän puuhista, kun pyyhe ei enää kiinnostanut. Raisa ehdotti, että palkataan ruoalla niin saadaan vielä yksi vauhdikas putkesta läpi meno. Tämä toimikin hyvin ja Iines säntäsi vauhdilla putkesta läpi herkkujen luo.


Kyllä Iineksestä vielä kelpo agilitykoira tulee :)


Lopuksi annettiin vielä daijukaksikon riehua.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Uusia tuulia


Jäi eilinen koikkarointi näyttelyssä jurppimaan niin, että ilmoitin meidät näyttelytreenikurssille. Vaikka Iineksen kanssa ei ole tarkoitus aivan hirmuisesti näyttelyissä kiertää, haluan että koira on hyvin hanskassa, kun seuraavan kerran näyttelyyn eksyn.


Tänään mennään testaamaan agilityä Raisan opastuksella. Odotan innolla iltaa :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Viikonlopun puuhia



Meillä on ollut puuhakas viikonloppu.

Perjantai
Perjantaina olin Kristiinan kanssa Horse Showssa ja Turo ja Tuomas saunoi meillä. Iineksen seurana oli bichon Paavo. Kaveruksilla oli ollut mukava ilta. Meno oli ollut vauhdikasta. Iines nukahti noin minuutti sen jälkeen kun Kristiina, Turo ja Paavo olivat lähteneet kotia. Aamulla Iines nukkui yhdeksään. Ei ole tainnut koskaan nukkua noin pitkään.. Ei olisi koira varmaan herännyt, jos mulla ei olisi ollut kello soimassa.

Lauantai
Lauantaina käytiin tekemässä aamulenkki kaksistaan. Yhdentoista maissa lähdin Lemmikkimessuille Myyrmäkihalliin. Tuomas ja Iines jäivät nukkumaan. (Heräsivät vasta kolmen jälkeen) Lemmikkimessuilta tarttui mukaan herkkuja Iinekselle.

Elina ja Caro olivat kisaamassa agilityä ja voittivat oman luokkansa! Pari sai ensimmäisen nollatuloksensa :) Vähänkö tuuletettiin.

Illalla lähdettiin vielä Sipoon koirametsään lenkille. Iineksellä korvat pelasivat kiitettävästi vaikka muita koiria tuli vastaan. Ollaan me Tuomaksen kanssa sentään jonnin verran kiinnostavia ;)

Sunnuntai
Tänään sitten oltiin hillumassa pentunäyttelyssä. Iines esitti energisen, vilkkaan ja hölmön puolensa näyttelyssä.. Ihan kuin se ei olisi koskaan ollut neljän seinän ulkopuolella. Pöljä piski. Kilpakumppani oli 7 kk vanha ja vei voiton. Oli aikuisemman ja kehittyneemmän näköinen.

Hyvän tyyppinen, riittävän vahvaluustoinen narttu, jolla oikea rungon pituus/korkeus. Kaunis kaula. Kiilamainen pää, jossa kallon ja kuonon linjat yhdensuuntaiset. Oikea-asentoiset, hieman suuret korvat. Tummat silmät. Leikkaava purenta. Eturaajat hieman kapea-asentoiset ja niukasti kulmautuneet. Liikkuu riittävällä askelpituudella. Tumma, brindle väritys. Tulee totuttaa kehäkäyttäytymiseen.

Hyvää tuo näyttelykokemus kyllä teki vaikka ei se aivan nappiin mennytkään. Pitää alkaa kiertään mätsäreitä, jotta Iines saa kokemusta koira- ja ihmismassoista. Jos vaikka niihin hieman suuriin korviin saisi kuulon myös pelaamaan..?

Näyttelykoettelemuksen jälkeen hylkäsin miehen ja ei-niin-hyvin-käyttäytyvän koirani kotiin ja lähdin Raisan ja Kidan kisoja seuraamaan Lemmikkimessuille. Kisoja seuratessa innostuin agilitystä taas lisää. Olisi kiva kyllä päästä harrastamaan sitä, kun Iines-ikiliikkuja kasvaa.

Raisalta saa hyvää henkistä tukea kun hänellä on kotonaan Iineksen velipoika Kuje. Yhtä hölmö otus kuin siskonsa ;)


Iines ja Kuje noin kaksi sekuntia ennen kuin ne sukelsivat Vantaa-jokeen..

***************

Kotona ollaan treenattu eteen istumista ja se alkaa sujumaan :) Iines tulee hyvin eteen lähelle istumaan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Kotitottista


Olen kotona treenaillut eteen istumista ja sivulle istumista. Sivulle istuminen luonnistuu Iinekseltä hyvin. Ahne pieni koira vain välillä koittaa tanssahdella takatassuilla, että saisi herkkupalan nopeammin suuhunsa. Eteen istumisessa on vielä treenaamista.. Pitää tänään treenata kumpaakin. Illalla olen menossa teatteriin ja koitan väsyttää koiran Tuomasta varten ;)


Sunnuntainen näyttely lähenee.. Jännittää jo. Saa nähdä miten pärjätään. Näyttelyyn on tulossa myös toinen lk. holsku. Kiva nähdä millainen raitapaita on meillä vastassa.



Iines 14.10.

maanantai 15. lokakuuta 2007

Tottistreenailua


Tänään tottistreeneissä Iineksellä meni alku ihmetellessä. Kokeiltiin miten koirat pitävät kontaktia ihmisryhmässä. Ruokapalkalla Iineksen huomio ei pysynyt yllä, mutta kun Leena ehdotti, että palkkaisin Iinestä lelulla niin johan alkoi emäntä kiinnostamaan.


Palkkasin aika nopeasti jo pienestä katsekontaktista ja mukana seuraamisesta.


Lisäksi otettiin eteen istumista ja lopuksi luoksetulo.


Kotona treenailtiin vielä eteen istumista ja sivulle istumista. Tuota sivulle istumista en ole ennen kokeillut, mutta hyvin Iines tajusi mistä palkka tulee. Eteen istuminen ei vielä suju niin kuin pitäisi. Iines jää vielä hieman kauas minusta.. Pitää kiinnittää itseen huomiota, etten liikaa nojaa Iinestä kohti. Mutta paremmin tuo sujuu, kuin muutama treenikerta sitten. Hiljaa hyvä tulee :) Lisätreeniä vain.


Lenkille pitää ottaa huomenna lelu mukaan. Haluan kokeilla miten Iines reagoi, kun koira tulee vastaan ja minulla on lelu kädessä. Jos lelu kiinnostaisi enemmän vielä kuin lihapullat.

Viikonlopun puuhailuja


Viikonloppu oltiin kokonaan reissussa. Perjantaina ja lauantaina ensiksi minun vanhempieni luona Siuntiossa ja sieltä matkaa jatkettiin Tuomaksen porukoille Lohjalle.


Siuntiossa väkeä riitti lauantaina, kun vietimme siskonpojan nimenantojuhlaa. Iineksellä oli pitkä päivä, kun ei saanut kunnolla nukuttua päikkäreitä. Lohjalla oli onneksi rauhallisempaa, niin pieni koiruus sai levätä.


Sunnuntaina käytiin juoksuttamassa Iinestä metsässä. Hyvin löysi meidät kummatkin vaikka mentiin hieman piiloon. Kasvaisi nyt isoksi tuo koira, että päästäisiin kunnolla viestiä treenaamaan...


Sunnuntaina olin Iineksen kanssa ystäväni Elinan luona kylässä. Elinalla ja hänen miehellään Samilla on kolme koiraa, x-rotuinen Dixie, aussie Caro sekä berni Isla. Caro hieman Iinestä kurmuutti, mutta muuten vierailu sujui oikein mukavasti.


Iineksen ura agilitykoirana on nyt aloitettu. Iines sai positiivista palautetta reippaudesta. Edistyttiin kuulemma yhdellä kerralla enemmän, kuin toiset alkeiskurssin aikana. Tyttö oli aivan innoissaan kentällä. Saatiin Elinan kanssa olla tarkkana, että Iines kiipeillyt omatoimisesti herkkupaloja etsiessään.


Alustavasta juteltiin, että mentäisiin Iineksen kanssa keväällä Elinan vetämälle agilitykurssille. Iineksen "treenien" jälkeen Elina näytti omien koiriensa taitoja. Vauhtia riitti Dixiellä ja Carolla!



Iineksellä vauhtia riittää :)



Isla ja Iines

torstai 11. lokakuuta 2007

Tottista


Tottistreeneissä otettiin eilen kontaktitreenejä häiriön alaisena. Samaan aikaan oli treenaamassa kaksi koiraa. Alussa mietitytti kuinka saan Iinekseen ollenkaan kontaktia, kun se niin pitää muista koirista. Mukana oli lihapullia ja vinkulelu. Näiden avulla Iinestä ei toinen koira kiinnostanut. Täytyy testata miten vinkulelu toimii lenkillä.


Illalla naksuteltiin kotona. Iines on nyt selkeästi ymmärtänyt, että naksaus tarkoittaa ruokaa. Naksuttelin katsekontaktista. Täytyy alkaa hieman pidentämään katsekontaktin aikaa, koska katsekontaktin Iines osaa. Ensi kerraksi oli läksynä, että treenataan katsekontaktia liikkeessä. Se aloitetaan tänään kotona.


Aamulenkillä oli vilpoista.. Kokonaista yksi aste. Toivottavasti ei aivan vielä sada lunta...


Tänään treffaillaan Petraa ja mustaterrieri-Rudia. Pääsevät penskat riehumaan.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Purkkien treenausta


Eilen treenattiin Iineksen kanssa purkin viereen makuulle käymistä. Hyvin on tyttö asian hiffannut. Heti kävi makuulle purkin viereen. En ole antanut mitään käskyä, kun homma toimii näinkin. Tänään vielä mennään näin. Huomenna  tottistreeneissä voin Leenalta varmistaa vielä miten otan kepin hommaan mukaan.


Lisäksi kotona treenattiin lähelletuloa. Olen istunut jakkaralla ja Iineksen pitää tulla aivan liki, että saa palkan. Ensiksi olen palkannut kun koira tulee vain lähelle, nyt testattiin istumista. Montaa kertaa tätä ei voi ottaa, kun Iines on kiipeämässä syliin ruoan perässä. Tänään täytyy tätä vielä treenailla.


Iineksen toinen kulmahammas on vielä tiukasti kiinni. Repimisleikkejä ollaan harrastettu, että päästäisiin hampaasta eroon. Toivotaan, että hammas irtoaa tänään!


Illalla oltiin lenkillä naapurin Millan ja sakemanni-Nemon kanssa. Koirilla oli kivaa kimpassa vaikka kokoero on kyllä huomattava.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Viesti vie


Jälkitreenien jälkeen oli viestitreenit. Iines juoksi vauhdikkaasti minun ja Tuomaksen väliä. Huomaa, että Inkku nauttii juoksemista. Hauska harrastus siis koko perheelle. Täytyy viikolla käydä metsässä ottamassa muutamat spurtit.


Illalla Iines jäi kotiin lepäämään, kun me lähdettiin katsomaan farmaria. Päästiin komealla kyydillä Tampereelle ja takaisin, kun isoveljeni lähti kuskiksi limusiini-Volvollaan. :) Autoa ei vielä tullut ostettua. Hieno peli oli, mutta liikaa hintaa eikä myyjä suostunut tinkaamaan. Etsintä siis jatkuu..

Iines pieni jälkikoira


Lauantaina käytiin tekemässä Iinekselle metsäjälki Luukissa. Nyt oli mukana lihapullat ja nakit, mutta ei se tytön vauhtia hiljentänyt. Nakit ja pullat saivat jäädä mättäille, kun meidän tyttö posotti menemään. 
Kotimatkalla Tuomaksen kanssa mietittiin syitä tähän.. Askeleet olivat aika lyhyitä, joten päätin että teen pidemmät askeleet sunnuntaina jälkitreeneissä. Ja mietittiin, että jos lisäisi ruoan määrää jäljellä.


Sunnuntaina sitten suuntasimme jälleen Luukkiin. Kerroin Simolle miten viikolla tehdyt jäljet olivat sujuneet ja hän ehdotti, että laittaisin ruokaa vain joka viidennelle askeleelle. Eipä ollut tämä käynyt omassa mielessä ollenkaan. Luulin, että näin voi alkaa tehdä vasta, kun on pidempään treenannut. Hyvä siis, että käymme treeneissä :) Laitoin joka viidennelle askeleelle pienen kasan ruokaa ja loppuun kunnon keon.
Eka jälki tällä tyylillä tuli sitten tehtyä ja menimme muita odottamamaan parkkipaikalle. Siellä kun odottelimme oli joku marjastajapariskunnan koira mennyt herkuttelemaan jäljelle. (Samainen pariskunta koirineen koikkaroi myös toisella jäljellä hieman myöhemmin) Ei kun auttanut sitten tehdä uusi jälki... Grrr.
Iines ajoi hyvin jälkeä, mutta ei pysähtynyt kuin ottamaan kuin pari Frolicia. Minua alkoi jo huolestuttamaan, että homma ei toimi ollenkaan. Jäljen jälkeen Simo totesi, että ruoan voi sitten jättää askeleilta pois. Iines tykkää enemmän jäljestää, kuin syödä. Voimme kuulemma alkaa treenaamaan keppejä :)


Ensi kerraksi pitää ottaa kaksi keppiä mukaan ja kaksi purkkia, joihin laitetaan ruokaa. Purkki jäljelle ja keppi sen päälle. Iines täytyy opettaa käymään makaamaan purkin viereen.


Kotona treenailimme, että Iines menee maahan purkin viereen ja sitten se saa purkin alta makupalat. Heti ekalla kerralla Iines kävi makaamaan purkin viereen. On se vaan fiksu! Tätä sitten toistelemme tämän viikon. Viikolla ei käydä tekemässä jälkeä. Testataan Simon valvovan silmän alla seuraavissa jälkitreeneissä miten tämä purkkien ja keppien löytö sujuu.

torstai 4. lokakuuta 2007

Busseja ja BH:ta


Käytiin eilen Iineksen kanssa Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Iines sai uudet valjaat ja kasan puruluita. Vapaalan Mustissa ja Mirrissä on hauskaa käydä ostoksilla, kun yhdellä myyjistä on myös holsku.
Mustiin ja Mirriin mentiin bussilla. Ekalla bussimatkalla Iines oli kummissaan. Viime bussimatkasta on kuitenkin aikaa. Takaisin tullessa ei ollut enää moksiskaan. Ihmisistä Iines ei bussissa välittänyt ollenkaan. Ja lenkkeilytkin kumpaankin suuntaan sujuivat mallikkaasti.
Lopuksi käytiin vielä riehumassa pellolla ja treenaamassa Iineksen nenää. Jemmailen pellolle Iinekselle makupaloja, joita tyttö sitten etsii.


Illalla lähdin seuraamaan EPK:n järjestämää BH-koetta. Tottisosuudessa oli todella eritasoisia koiria mukana. Hieman itselle helpotti tunnelmat kokeesta. Koiran ei tarvitse olla täydellinen vielä siinä vaiheessa. Itse vain olen kova viilailemaan, joten en luulen, että voi olla kynnys lähteä kokeeseen sitten joskus. Haluan, että koira on hanskassa. Tilanteenahan BH-koe on tietenkin aivan erilainen kuin perinteiset tottistreenit. Itseä ainakin jännittäisi tuollaisessa tilanteessa valtavasti. Monet eilisistä kokeeseen osallistujista pärjäävät varmasti paljon paremmin tottistreeneissä, kuin eilisessä kokeessa.
Kaupunkiosiota en ole ollut aiemmin seuraamassa. Tuotahan me Iineksen kanssa juuri treenaillaan ;) Paikan päällä nähtynä kaupunkiosuus ei vaikuttanut minusta vaativalta. Vastaavia tilanteitahan kaupunkilaiskoiralle tulee eteen päivittäin.


Mielenkiinnolla odotan kotiinpaluuta. Eilen Iines oli tajunnut hypätä portin yli. Ei sentään niin fiksu ollut, että olisi hypännyt takaisin, kun tulin kotiin. Kaksisataa paperinenäliinaa olivat eilen päässeet tiensä päähän Iineksen toimesta. Sekä yksi koiraruokanäytepussi oli hävinnyt parempiin suihin. Muuten ei ollut mitään tuhottu. Silti en vielä luota Iinekseen, että se ei mitään tuhoaisi, jos sen jättäisi yksin koko asuntoon. Sohvatyynyt oli levitelty lattialle. Niitä Iines ei revi, mutta voihan olla, että senkin keksisi. Eihän se vielä ennen eilistä ollut hypännyt portinkaan yli ;)

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Päivän kuulumisia


Aamun ulkoilut sujuivat hyvin. Ihmetyksen aiheita tänään olivat ulkona tuulettumassa ollut takki sekä roskapönttö. Niitä tuijotettiin hetki.
Hienosti sujui aamulla toisen koiran ohitus. Ilman pöhinöitä. Ihanaa :) Toivottavasti nakit toimivat myös jatkossa.


Iines alkaa heti katsomaan minua kun rupean kehumaan sitä. Olen palkannut Iinestä vain kun se kulkee vasemmalla puolella nätisti. Toivottavasti jossain vaiheessa onnistuu ohitukset ilman nakkeja ynnä muita.


Illalla olen menossa seuraamaan BH-koetta. Tottisosuutta kävin jo keväällä katsomassa, mutta kaupunkiosuutta en, joten mielenkiinnolla odotan iltaa.

tiistai 2. lokakuuta 2007

Ulkoilua



Ihmisten ohittaminen sujui tänä aamuna todella mallikkaasti. Toisen ohittajan kohdalla Iines alkoi jo katsomaan minua, että eikö tuolta nyt saakaan herkkuja.

Toisten koirien ohittaminen luonnistuu vaihtelevalla menestyksellä. Koirien ohitusta olisi kiva treenata esim tottistreenien yhteydessä. Pitänee kysyä voidaanko ottaa tämän kaltaista arkitottelevaisuutta myös välillä mukaan.

****
Nyt on kyllä pakko hehkuttaa :) Just tultiin iltalenkiltä ja meni koirien ohitukset ilman sinkoiluja, puhinoita ja pöhinöitä. Nakit veivät voiton. Yksi collie tuli vastaan kapealla kävelytiellä eikä colliekaan vienyt voittoa nakeista.
Äsken treenailtiin vielä naksutinta ja revittiin lelua. Iineksellä on hampaat vaihtumassa ja haluaisin, että kulmahampaat lähtisivät kun uudet ovat jo tuloillaan. Jos vaikka repiminen edesauttaisi hampaiden vaihtumista.

Pöydän alla makaa tyytyväinen koira ja koneen ääressä on tyytyväinen omistaja. On toi vaan fiksu likka :)


Iines tarkkana tyttönä


Illan pimeydessä


Lähdimme vielä illasta tekemään Iinekselle jälkeä. Luukkiin kun päästiin perille, totesimme, että on aivan liian pimeää alkaa tekemään metsään jälkeä. Itse en olisi nähnyt ollenkaan missä jälki menee. Joten teimme Iinekselle peltojäljen.


Iines meni taas vauhdilla. Tuomaksesta Iines pysyi hyvin jäljellä vaikka ei ottanutkaan kaikkia Froliceja. Nenä pysyi maassa. Ei vaan nuo Frolicit ole niin suurta herkkua, että se tytön vauhtia himmaisi.


Ostettiin kotimatkalla kaupasta nakkeja. Täytyy totutella Iineksen vatsaa nakkeihin ennen seuraavaa jälkeä. Nakkijälki tehdään sitten lauantaina Lohjalla.

maanantai 1. lokakuuta 2007

.. sitten viestiä


Jäljen jälkeen suuntasimme kulkumme viestitreeneihin. Muut olivat ehtineet jo vetää treenit, kun saavuimme paikalle. Kävimme sitten nelistään treenien vetäjän Arin kanssa metsässä Iinestä muutaman kerran juoksuttamassa.


Vauhtia Iineksellä riitti. Mielellään juoksee kummankin luokse.


Toivotaan, että tällä viikolla ei mene treenit näin pahasti päällekkäin. Haluaisin mielelläni käydä seuraamassa edistyneempien treenejä sekä jälki- että viestitreeneissä.

Ensiksi jäljelle


Mökkiviikonlopun jälkeen suuntasimme jälleen kohti Luukin metsiä. Viikonloppuna en mökillä voinutkaan tehdä Iinekselle jälkeä, kun Iines oli riisikuurilla vatsavaivojen vuoksi. Luulen, ettei riisijälki olisi tyttöä oikein innostanut :)


Jäljestä tein suht samanmittaisen kuin viimeksi. Nyt Iines työskenteli aavistuksen paremmin. Hieman otti häiriötä toisesta jäljentekijästä. Vieläkin Frolicia jäi jälkeen aika paljon. Uutta ruokaa en uskaltanut alkaa kokeilemaan vatsavaivojen vuoksi.


Täytyy itse olla tarkempi seuraavilla kerroilla, että Iines ei posota askelten yli vaan haistelee tarkemmin.


Tällä viikolla täytyy ryhdistäytyä ja käydä tekemässä jälkeä useamman kerran. Tänä iltana olisi tarkoitus käydä tekemässä jälki. Iines täyttää tänään 5-kuukautta, joten juhlimme merkkipäivää metsäretkellä.