perjantai 30. joulukuuta 2011

Ohi on.


Tämän vuoden treenailut taitaa olla nyt tässä koska tälle taikka huomiselle ei ole kummempia plänejä. Ollaan vaan ja ulkoillaan.


Ensi vuoden suunnitelmissa on ehkä/kenties/varmaankin IPO2. Puruissa on ollut pidempi tauko enkä ole jaksanut tottistakaan vääntää. Maalimiehemme on kahden vaiheilla jatkaako hän hommia ensi vuonna. Pitää rupatella asiasta piakkoin niin pystyy paremmin suunnitella ensi vuotta.



Yleisesti ottaen mulla on nyt treenausten suhteen pientä motivaatiopulaa, kun ei ole selkeää tavoitetta mihin treenit tähtää. Lueskelin viime vuoden blogipostauksia ja sama homma oli viime vuonna. Ehkä alkuvuosi innostaa taas treenaamaan..?


Tottiksen saralla yksittäisistä liikkeistä eniten treeniä vaativat tällä hetkellä nouto, liikkeestä seisominen ja paikkamakuu. Pitänee ottaa ne tammikuun projektilistalle. Lisäksi pitää houkutella Leenaa mukaan treenaamaan. Kaksin aina kaunihimpi :)


Jäljellä käytiin joulukuussa pari kertaa, ja jos kelit jatkuu tämmöisiä, pääsee jäljelle myös tammikuussa. Jäljen suhteen mulla on pää aivan tyhjä... Ehkä asiat valaistuvat tässäkin kun uusi vuosi koittaa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kiteet lähti - juoksut tuli



Juttelin eilen Iineksen eläinlääkärin kanssa ja struviittikivet ovat tiessään! Ruoka on selvästi tehnyt tehtävänsä. Kuukauden päästä pitää viedä kontrollipissanäyte ja ruokaa pitää syöttää vielä kahden kuukauden ajan. Sitten voi siirtyä takaisin normiruokaan ja katsoa uusiiko vaiva.


Iines aloitti juoksunsa toissa päivänä. Tuon elukan juoksuväli on kyllä aivan outo.. Kertaakaan se ei ole ollut sama. Viimeisin väli oli 10 kuukautta. Juoskoon nyt juoksunsa rauhassa ja alkuvuodesta sitten nipsnaps. 


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Diagnoosi: struviittikiteitä


Alkuvuodesta Iinestä vaivasi struviittikiteet. Nyt vaikutti siltä, että vaiva on uusinut. Syötin Iinekselle jonkin aikaa c-vitamiinia, mutta kun se ei tuntunut tehoavan oli mentävä lääkäriin. Virtsanäytteessä todettiin erittäin runsaasti struviittikiteitä. Niiden liottamiseksi Iines syö nyt Royal Canin Urinary S/O -ruokaa. Ja tuo murkinahan on halpaa, kuin saippua...


Iines on syönyt uutta ruokaa kohta kolmisen viikkoa. Tällä viikolla pitää viedä uusi virtsanäyte eläinlääkäriin. Toivottavasti kiteitä on vähemmän.. Koira kyllä pyykkää peräpäätään etenkin aamuisin, joten tuskinpa vaiva on kokonaan poistunut.


Pitäisi alkaa selvittelemään Iineksen sterkkausta. Hintatasosta minulla ei ole mitään haisua.. Pitää kysäistä omalta eläinlääkäriltä missä hintaluokassa he liikkuvat.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Mitäs meille ...


Näille leveysasteille ei oikeastaan kuulu kummempia. Treenaus on ollut surkean vähäistä. Viime postauksen jälkeen ollaan käyty kerran puruissa, kerran jäljellä sekä otettu pariin otteeseen tottista. 


Jäljellä oli ruokaa ja paljon. Loppuun laitoin pallon, joka oli Iinekselle yllätys. Kaveri tsiigaili palloa tovin ennen kuin se tajusi, että narupallohan se todella on. Blondi..?


Puruissa treenailtiin sivukuljetusta. Iines ottaa tässä liikkeessä painetta ja yritetään nyt vahvistella parempaa mielentilaa. Parin toiston jälkeen meno oli jo rennompaa.. Piilonkiertoja pitää treenailla, jotta saatais ne tiiviimmäksi.


Tottista olen ottanut lenkkien yhteydessä. Maahanmenon ja paikkamakuun treenausta sekä seisomista. Noutoa en ole treenannut, kun pää on aivan tyhjä mitä sen kanssa tekisin. Haluaisin saada mälväämistä vähemmäksi, mutta en tiedä saanko sitä koskaan Iinekseltä pois.. Öh.


Temppuilurintamalla olemme aktivoituneet. Talven prokkiksena on kumartamisen opettaminen. Lisäksi olen harjoittanut koiruudelle aivojumppaa istu, maahan, ylös, ympäri, kurre ja kylki -temppukimaralla. 

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Muutama kuva IPO-kokeesta


Inkeri vartioi. *vuffvuff**


Pako


Hurrrrrja suojeluskoira..





Kuvat: Marika Laakso


Videoitakin on luvassa jossain vaiheessa. En vaan ole vielä niitä ehtinyt YouTubeen tuupata.

Ihan pikkiriikkisen treenausta


Viime viikolla käytiin Leenan kanssa tottistelemassa pitkästä aikaa. Olipa kiva nähdä! Inkerin kanssa meillä ei ollut sen kummempaa agendaa.. Kunhan vaan hömpöteltiin menemään. Muutaman paikkamakuun maahanmenon tein ja koiruus oli kovin hätäinen tässä.. > Treenilistalle tämä siis. Noutoja pitäisi myöskin nyt alkaa työstämään paremmaksi. Kun vain keksisi miten.


Kun treenaus on jäänyt vähemmälle, olen yrittänyt keskittyä arkielämään. Remmilenkkeilyyn on pakottunut myös marraskuun pimeys. Eihän tuolla pelloilla näe enää eteensä! Ohitukset ovat parantuneet ehkä hitusen tehokuurin myötä.. Toisinaan elikko myös kävelee kuonopannassaan kuin kunnon kaupunkilaiskoira, mutta pääsääntöisesti on pieni veto päällä. Jepjep. Tällä viikolla on myös kummastusta herättäneet polkupyörät ja vastaantulevat ihmiset. Olisikohan Iineksellä juoksut tuloillaan ja hormonit pistävät pienen paimenkoiran pään sekaisin.. Mene ja tiedä.


Alkuvuodesta Iineksellä oli virtsakiteitä. Nyt vaiva on selvästi uusinut.. Olen syöttänyt c-vitamiinia kolmisen viikkoa, mutta eipä tämä ole juuri auttanut. Buukkasin perjantaille lääkäriajan. Toivottavasti saadaan selvyys virtsankarkailuun.

 

torstai 3. marraskuuta 2011

Iisisti


Tämä viikko ollaan otettu iisisti. Mukavasti ja rennosti vaan. Käyty lenkillä ja kerran jäljellä. 


Jäljellä kylvin rutkasti ruokaa ja lopuksi poikkeuksellisesti purkki. Tyhjiä askelia oli maks. 10. Koira oli varsin touhukkaan oloinen ja teki hyvin hommia. Nyt pitäisi vetää mietintämyssy päähän ja pohtia millaisia jälkitreenejä ehtii vielä tehdä tänä vuonna.

 

Seuraavan kerran treenaillaan lauantaina. Luvassa olisi tottista ja puruja. 

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

IP1 Iwory Qalt Mercator


Mahtavaa, ihanaa, upeaa! Iines sai eilen koulutustunnuksen IP1! Pisteitä kertyi jäljeltä 95, tottiksesta 80 ja puruista 93.


Nyt kun koulari on taskussa eikä tarvitse treenailla koekiilto silmissä, voidaan ottaa työn alle meidän puutteet. Tottiksessa erityiseen syyniin pitää ottaa koiran tunnetila ja paikkamakuu. Kokeessa Iines kävi kuumana ja haluaisin hillitä näitä kierroksia. Hyvähän se on, että elukka nostaa itseään palkkaamattomuudesta, mutta mutta... Paikkamakuussa Iines ei ole vahvoilla. Olen tehnyt liian koemaisia treenejä ja nyt pitää ottaa aimo harppaus taakse päin. Tunnetilatreeniä myös siis tähän. Jossain vaiheessa pitää ottaa listalle myös noudot.. Huh.


Tänään olisi tarkoitus käydä ajamassa palauttava jälki. Katsotaan sitten miten monta jälkeä ehtii vielä tällä kaudella ajella. 


Ensi viikolla jätetään kuitenkin treenaus vähemmälle ja keskitytään pitkiin lenkkeihin. Ihanaa!


 

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kolmas kerta toden sanoo?


Ei ole koularin hankkiminen helppoa näille nartuille, ei! Kaksi kertaa ollaan nyt käyty koittamassa IP1:stä, mutta ilman tulosta ollaan jääty. Ekassa kokeessa tuli jäljeltä 84 p., mutta homma kariutui tottikseen. Koira oli kyllä vireessä ja ehkä liikaakiin. Paljon tuli pieniä (ja pari suurempia) virheitä, jotka söivät pisteitä. Tokassa kokeessa kosahti jo ekoille metreille.. jäljeltä 46 p. Nyt ei ole intoa eritellä kokeita tämän kummemmin.  


Seuraava koitos olisi kuukauden päästä. Nyt pitäisi saada jostain kaivettua kadonnut treenimotivaatio ja asennoiduttua oikein. Tällä viikolla ei olla pahemmin treenailtu. Palauttavan jäljen ajoin ja viikonloppuna otan ehkä pikkasen tottista. Ensi viikolla sitten taas....

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tiukkaa treenausta


Viimeiset viikot ovat olleet tiukkaa treeniä. Parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) olemme treenanneet kaikkia kolmea lajia yhden päivän aikana.


Jälki on edistynyt kivasti. Olen tehnyt erilaisia aloituksia ja lisännyt roimasti tyhjien määrää. Esineet ovat varmat, mutta kulmien kanssa on välillä vähän niin ja näin. Toisinaan ajaa kulmat, kuin kiskoilla ja toisinaan sitten mennään hyörien ja pyörien kulmat läpi.


Tottista olemme tehneet häiriössä. Nyt sitten pitäisi korjailla tunnetilaa paremmaksi. Ja hinkata täyskäännöstä... 


Puruissa Ii haukkuu piilolla hyvin, mutta jälkivartioinneissa se ei ole kovinkaan vakuuttava.. 

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lomatreenien kooste


Loma lähenee loppuaan.. Menipä se taas nopeasti.


Lomalla ehdin treenata rutkasti jälkeä ja treenien tulokset ovat nähtävissä. Iines keskittyy paremmin ja viimeisillä jäljillä on pään nostelu jäänyt todella vähäiseksi. Iines on monena aamuna syönyt aamupalansa jäljeltä ja tämä on ollut toimiva taktiitta. Eilen jäljesti jopa 20 tyhjää todella tarkasti. Tänään oli vaikeampi alusta ja koira joutui tekemään enemmän hommia. Mutta sitkeästi ajoi jäljen loppuun.


Tottis pitää ottaa seuraavina viikkoina tehotreeniin. Häiriössä ollaan treenailtu. Otettu kimpassa kentälle menoa ja ampumista. Pitää tehdä huomenna treenisuunnitelmia tuleville viikoille niin saadaan tottikseen taas parempi ote.


Puruissa otimme viimeksi Pekan kanssa treenin. Kun Iines oli hihassa kiinni, "karkasi" Pekka pressupiilon takaosasta. Tämä oli selvästi jännä juttu, ja otimme muutaman treenin. Nikon kanssa olemme treenailleet piilolla haukkumista, siitä sivolle tuloa, pakoa, pitkää liikettä ja irrotuksia. Piilolla Iines haukkuu todella hienosti ja irrotuksen jälkeen myös haukku irtoaa. Ottaa kuitenkin minusta hieman häiriötä, kun siirryn vierelle.


Se suht napakasti treeneistä. Lomalla on myös lenkkeilty ja mökkeilty. Ja mökillähän on Iineksen mielestä parasta uiminen. :)


Huomenna sitten koittaa taas arki. 

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kesälomalaiset


Kauan kaivattu ja odotettu kesäloma saapui viimein. Paljon on ehditty treenaileen. Tieto vain ei ole tavoittanut blogia.


Purut ovat hyvällä mallilla. Haukku irtoaa kivasti ja räkäisesti  Piilolta sivulle tuloja ollaan otettu pari kertaa ja ne sujuvat hyvin ohjaajan kämmäilyistä huolimatta... Piiloja ollaan kierrelty ahkerasti. Eilen sain otettu miltein puolivälistä kenttää piilonkierron. Taitava Inkeri. 


Tottis ei taas ole niin hyvällä mallilla.. Parilla viime kerralla olemme ottaneet kimpassa kentälle tulot Piian ja Monan kanssa. Iines ottaa toisesta koirasta häiriötä ja rupeaa painamaan ja poikittamaan. Poikitus onkin uusi juttu... Lisää vain häiriötreeniä ja niiden vastapainoksi hyvän mielen treenejä. Omassa asenteessa olisi taas korjaamisen varaa. Meinaa mennä liian helposti hermo koiran säheltämiseen...


Kävimme viime lauantaina Erjan luona jäljelle. Hän ehdotti, että tekisin Iinekselle nyt muutaman jäljen pelkkää pitkää suoraa, jotta koiran saisi keskittymään paremmin. Pitkiä suoria on siis luvassa.


Juokseminen on kesäkuumalla ollut haasteellista. Eilen kävin tekemässä puolen tunnin lenkin. Toinen juoksulenkki olisi kiva juosta myös. Pitänee tehdä se todella myöhään illalla, jos meinaa ottaa koiruuden mukaan.


Mutta nyt me tytöt suunnataan Rellun nokka kohti Sastamalaa! Luvassa oli parin päivän treenileiri Annen luona 


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Voehan jälki...


Pienimuotoisen tauon jälkeen selvisimme pitkästä aikaa eilen jäljelle. Jälkitreenit alkoivat tuskailulla.. Pelto, johon oli suunnitellut jäljen tallaavani, oli kasvattanut komean heinikon. Lyhyen metsälenkin jälkeen kurvaisin sitten erään huonekaluliikkeen nurmikolle. Nurmelle tallatun jäljen eka suora oli noin 70 askelta, kulma oikealle, 100 askelta esine ja 100 askelta ja vika esine. Pidin liinasta vastaan, kun Iines koitti kiriä vauhtia. Pidättelyä johti siihen, että Iines seistä mölletteli ja ihmetteli maailmaa. Eka kulma meni ihan persiilleen ja samoin ekan esineen ilmaisu. Iines näki esineet muutamaa askelta ennen eikä millään suostunut laittamaan enää nenää maahan. [Kun se esinehän on aivan tuossa, kun vain venytän sinne!] Koiralla meni tästä säädöstä pasmat sekaisin ja se makoili maassa tovin ja toisen minun toistellessa "jälki, jälki, jälki". Ekan esineen jälkeen pari pällistelyä taas. Toka ilmaisu oli vino, mutta tällä kertaa Iines ei bongannut esinettä etukäteen.


Koska eka jälki meni niin ala-arvoisesti, talloin vielä toisen jälkeen. Pituutta vain 70 askelta ja enemmän namea. Esineen jemmasin parin lehden alle. Pari maiseman möllötystä tuli taas, kun ei saanut edetä vauhdikkaampaa tahtia. Esineen ilmaisu tällä kertaa hyvä.

 

Ei ollut mikään kuningas-fiilis näiden jälkien jälkeen. Lisää treeniä sitten vaan ja rutkasti.

 

Muuta sitten ei ollakkaan tällä viikolla treenailtu. Viime viikonlopun mökkituliaisena oli vesihäntä ja maanantaina sai sitten jäädä purut väliin. 

 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Raitapaitariiviöitä vailla omaa kotia


Vielä olisi Giftin ja Kujeen pentuja vailla omaa kotia.


Anelma kuulostaa kovasti tädiltään. >> Tarinaa pennuista ja niiden luonteista



Leiriä, treeniä sekä juoksentelua


Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen olemme puuhastelleet taas kaikenlaista. Leirielämää on vietetty, treenattu tottista ja puruja sekä juostu. 


Leirillä meitä oli koutsaamassa Olaf Waltering. Iines sai positiviista palautetta. Koiran kanssa voisi kuulemma olla mahiksia jopa kolmoseen. Jos nyt saisi sen ykkösen eka tahkottua... 



Purut

Puruissa on sujunut viime kertoina hyvin. Edessä haukkuminen on vahvistunut huomattavasti. Piilonkierron treenit aloitin viime maanantaina. Hyvin sujui ekat harjoitukset, mitä nyt kerran Iines koitti kiivejä piilon yli... Fiksu otus. Kaveri oli matkalla puolentoista metrin korkeudessa, kun sain kyljistä kiinni...


Tottis

Tottiksen suhteen on ollut hieman hiljaisempaa.. Hypyissä tuppaa kolauttelemaan edelleen. Maahanmenot ovat parantuneet. Hyvien fiilisten treenejä pitäisi tehdä...


Jälki

Jäljen kanssa pitäisi terästäytyä. Virpi kävi leirillä katsomassa yhden meidän jäljen. Ohjeeksi sain, että vauhtia pois. Ei nypytyksiä vaan päätän vain tahdin, jota haluan kulkea ja sitten vain pidän liinasta vastaan, ettei vauhti kiihdy. Jos Iines jää katselemaan maisemia, annan sen katsella. Vain nenä maassa pääsee eteenpäin. Jos rupeaa syömään ruohoa tms., tästä kielletään.


Juokseminen

Juokseminen on edelleen kivaa! Helteet vaan tuppaavat rajoittamaan juoksentelua.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kesäretki pentujen luo


Sunnuntaina huristelimme Raisan kanssa Raumalle ihastelemaan pentusia. Ja olihan ne ihania 







Pinkistä tytöstä tuli ihan Iines-täti mieleen. Mainio pieni pippurinen pakkaus 


Pentuja voi ihastella lisää Giftin pentublogissa.

Mökkireissun saldo


Mökkireissun jälkeen blogin päivitys on taas hetkeksi unhoittunut. Hienot metsäjälkisuunnitelmat menivät pieleen, kun Iines turvotti keskiviikkoiltana päänsä tämän näköiseksi.




Turvotuksen syy ei täysin selvinnyt. Vatsa oli täynnä mäkäräisten puremia ja kun turvotus laski päästä, löytyi myös kuonosta puremia. Saattaa olla myös ampiaisen tekosia. Kahdella kyytabletilla turvotus alkoi laskemaan ja ennen nukkumaan menoa Iines sai vielä yhden tabun.


Muuten mökillä oli mukavaa. Iines ui ja kaivoi viime kerralla jemmatut pallot esiin. Kävimme myös kerran juoksemassa mökkiteitä pitkin. 




keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Treeni- ja juoksuintoa


Meillepäin ei kuulu mitään kummempia. Treeniä ja juoksemista pääasiassa.


Jokin koe mun pitäisi katsoa kesälle, jotta saisin tottikseen tehtyä selkeämmän treeniplänin. Harmi, kun viestikokeita on niin vähän ja ne vähäisetkin on tosi kaukana. Lähdetään Eineksen kanssa tänään mökille ja siellä voisi tehdä metsäjälkeä. Josko sitten suunnattaisiin kesällä metsäjälkikokeeseen..?


Puruissa Iines on edistynyt kivasti. Haukkuu hyvin Nikon edessä. Viime treeneissä meni Iillä hieman pasmat sekaisin, kun kentälle ilmestyi pikkukoiria ulkoilemaan(?!). Seuraaminen kärsi tuosta häiriöstä.. Kaveri lantusteli vieressä.


Juoksemisesta olen innostunut toden teolla! Kesän tavoitteena oli jaksaa juosta kympin lenkki. Nyt menee kepoisesti jo 7,5 kilsaa, joten lähellä ollaan tavoitetta :)

maanantai 23. toukokuuta 2011

Jälki tökkii, tottis ei.


Loppuviikosta tuli tallattua kolme jälkeä. Ja ei sitten mennyt ihan putkeen tämä setti.. Jos näistä kaikista summaisi tiivistelmän niin, koira on sunnuntaikävely-fiiliksellä, jää ihmettelemään välillä maisemia, ei keskity tarpeeksi jnejne. Esineet ilmaisee kylläkin hyvin. Eli pieni plussa. Pitää tänään jutella treeneissä Nikon kanssa, josko mentäis kimpassa jäljelle.


Tottistakin tuli hinkattua. Liikkeestä maahanmenossa ollaan edistytty! Jee :) Perjantaina Iines meni maahan nopeasti eikä nostanut kyynäriä. Oli kuitenkin tosi vinossa. Palkkasin silti vaikka oli vino. Eilen elukka teki taas hyvät maahanmenot. Kyynärät pysyivät maassa ja koira oli suora. Tasamaan nouto oli hyvä. Pystyesteellä hypytin vain toiseen suuntaan. Kolautteli ja ponnisti esteestä pari kertaa. Pari ilmavaa hyppyä, joista vain palkka. A-esteellä heittelin tällä kertaa noutokapulaa. Pitää treenailla heittoa.. Nyt heitän kapulan aika kauas ja Iines tulee paluussa lujaa. Kun Piia siirsi kapulan lähemmäs A:ta, ei vauhtikaan ollut niin paha palauttaessa. Loppuun vielä eteenmeno, jossa sai juosta täysiä jalkapallolle. 

 

Lauantaina käytiin juoksemassa reilu viiden kilsan lenkki. Asteita oli 19 ja sen huomasi vauhdissa.. Ei meinannut millään jaksaa. Lääh ja puuh..

torstai 19. toukokuuta 2011

Hyvin menee, mutta menköön :)


Jos maanantaiset treenit menivät pieleen, niin tänään sitten sujui hyvin. Tottiksessa Iineksellä oli kiva vire päällä. Alkuun pikkupätkä seuraamista ja sen jälkeen liikkeestä istuminen ja maahanmeno. Maahanmenossa olen miettinyt, että pitäisikö Iinekselle opettaa uusi käskysana. Tuntuu, että kaikesta hinkkamisesta riippumatta koira nostaa kyynäriä maahanmenon jälkeen. 

 

Hypyissä tehotreenissä on nyt hyppääminen estettä koskematta. Jätin Iineksen esteen taakse ja käskin hypätä. Kahdella ekalla hypyllä koski esteeseen ja näistä en palkannut. Kaksi kertaa hyppäsi ilmavasti yli, jolloin sai palkan. A-esteellä sujuu hyvin. Heitin patukan A-esteen yli, hyvin kiipesi yli ja haki lelun. Ensi kerralla täytyy ottaa loppuasentoa mukaan ja voisi siirtyä jälleen noutokapulaan. Myös tasamaan noutoa pitää treenailla perjantaina. 

 

Loppuun vielä pari eteenmenoa. Ekalla sai juosta palkalle. Tokalla käskin maahan ja kävin palkkaamassa. Outoa, että eteenmenossa koira läsähtää hyvin maahan eikä tässä nostele kyynäriään...

 

Puruissa päästiin kivasti eteenpäin! Pekka puretti taas Iineksen. Otimme ensimmäistä kertaa lähetyksen maalimiehen eteen haukkumaan. Ja hurttahan osasi sen! Ekalla kerralla meni kylläkin jarrutus hieman pitkälle ja Iines törmäsi Pekan haaroväliin. Pienen kömmähdyksen n jälkeen haki hyvin paikkansa. Maanantaina pitäisi ajella ajoissa Riksuun, jotta ehtisi treenailla piilonkiertoja ennen puruja. 

 

Treenien jälkeen käytiin vielä juoksemassa 45 minuuttia. 

 

Huomenna olisi luvassa jäljen tekoa ja perjantaina jälki + tottis. Treenaaminen on mukavaa :)

 

tiistai 17. toukokuuta 2011

Yrjö kävi kylässä


Olin just ehtinyt vetämään juoksukamppeet niskaan, kun Iines päätti yrjötä. Joten juoksulenkki vaihtui kävelyksi.. Äh. No ehkä huomenna sitten paremmalla onnella. 


Pieleen menee, mutta menköön


Jepjep.. Sarjassamme onnistuneita tottistreenejä. Koira oli ihmeellisessä haistelumoodissa, kun menimme kentälle. Ja minä olin lynkkausmoodissa. Lopputuloksena kiljahteleva koira ja hiiltynyt ohjaaja. Pari onnistunutta a-estettä, mutta aikalailla pieleen menneet maahanmenot ja pystyesteen hypyt. 


Puruissa treenattiin edessä haukkumista ja saatiin Iines haukkumaan löysällä liinalla. Pari kertaa koitti härkkäistä hihaa, mutta Niko torppasi idean. Alussa iski huonosti, mutta kun pääsi haukkumaan edessä ja Niko pakitti hieman niin iski paremmin. 

maanantai 16. toukokuuta 2011

Treenien kertausta


Viime viikolla pureskeltiin, tottisteltiin ja juostiin. Ja käytiin kerran metsäjäljellä!


Juoksulenkit olivat 45 min. ja 30 min. Ja näihin päälle vielä loppukäppäilyt. Kivaa hommaa, kun kunto taas kohenee.

 

Tottiksessa on hinkkailtu maahan menoa ja a-estettä. Maahan menossa ollaan ehkä ihan hitusen verran edistytty. Malttia vain nyt... Maanantaina otin myös paikkamakuuta häiriössä. 

 

Puruissa Iines on ollut kivassa moodissa ja itsevarmuutta on tullut lisää. Pekka puretti Iineksen viime keskiviikkona ja sanoi, että koira on mennyt eteenpäin. Puree lujaa, mutta ote ei ole täysi. Pitää tänään jutella Nikon kanssa, että miten alamme työstämään haukkumista niin, että saataisiin koira haukkumaan liina löysällä.

 

Torstaina Iines kävi Tamaralla käsittelyssä. Lantion seutu oli jumissa...

 

Lauantaina suuntasimme mökille. Iineksellä oli siistiä! Sai juosta täysiä ja uida. Kävin myös eilen tallomassa metsäjäljen. Merkkasin vain alun ja kepit. Hyvin koira pysyi jäljellä, mutta keppien ilmaisun kanssa oli vähän niin ja näin.. Kahdella ekalla otin Iineksen takaisin päin ja "pakotin" ilmaisemaan, kaksi viimeistä keppiä ilmaisi omatoimisesti.  

 


 

maanantai 9. toukokuuta 2011

Jälkeä, esineitä ja tottista


Jälki vol. kolmosella päätin ottaa jo kulmat mukaan. Eka suora oli noin 100 askelta ja talloin kulman vasemmalle. Ruokaa oli suht niukasti ja tyhjiä reilut kymmenen putkeen. Ensimmäisen suoran Iines teki tarkkaa työtä ja ensimmäinen kulma meni tarkasti. Toka suora oli noin 70 askelta. 40 askeleen jälkeen esine. Ilmaisu oli tällä kertaa suora, mutta palkkasin kuitenkin Iineksen vasemman kyljen puolelta. Vauhti kiihtyi hieman ekan esineen jälkeen. Toinen kulma meni multa ohi.. Koira meni siitä hieman yli ja bongasi sitten jälken vasemmalta. Ei siis oikeastaan jäljestänyt kulmaa.. Vikalla suoralla oli ilmassa pientä kaahottamista. Ja viimein ilmaisu oli aivan killissä. Jei. Korjasin asentoa sitten siirtämällä esinettä eteenpäin. 


 

Lauantaina kävimme siskon kanssa tallomassa koirille esineruudun. Kokoa oli varmaan 30 x 30 metriä. Ensimmäisen esineen Iines bongasi hyvin. Toisella alkoi sitten ongelmat.. Toinen esine oli kallion päällä. Iines ei mennyt kalliolle vaan kiersi sitä. Lopuksi kävimme yhdessä katsomassa esineen paikan ja hetsasin Iinestä. Pois ruudusta ja lähetys. Toka treeni otettiin niin, että Iines näki kun Matleena vei esineen ruutuun. Mutta silti koiralla oli suuria vaikeuksia löytää esinettä. Kaveri vaan loikki ympäri ruutua nenä kiinni.. Ärsyttävää. 

 

Eilen kävin tottistelemassa Petikossa. Lyhyt pätkä seuruutusta ja sitten jäävät. Istuminen oli taas hyvä, mutta ne maahan menot. Jätin palkan Iineksen taakse, mutta silti koira meni kaksi kertaa aivan vinoon. Siirsin palkan Iineksen vasemmalla puolelle ja sitten meni suoraan maahan. Makuutin hetken aikaa ja kehuin kun kyynärät pysyivät maassa. Minulla oli ollut ajatuksissa treenata hyppyjä, mutta kentällä ei ollut kuin a-este. Iineksellä oli hyvin muistissa a. Heitin patukan yli ja haetutin sen. Loppuasentoa en ottanut vaan vapautin, kun koira oli tulossa a:lta alas. Loppuun vielä pari eteenmenoa. Ekalla sai juosta palkalle. Tokalla en jättänyt palkkaa kentällä ja käskin lähetyksestä maahan. Hiton hienosti se mäjähti maahan :) Tuo on Iineksellä mennyt kaaliin. Pitää ottaa joku kerta videolle. Kävelen Iineksen luo ja palkkasin. Kolmannella sai taas juosta suoraan palkalle.

 

Tottiksen jälkeen kävimme juoksemassa kevään ensimmäisen lenkin. Kivaa, mutta raskasta :) Vähän vajaa 5 kilsaa ja puolisen tuntia. Seuraava juoksu lenkki olisi suunnitteilla joko huomiselle tai keskiviikkoaamuna.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Täysi kymppi!


Vapun jälkimainingeissa Iineksestä tuli täti. Eikä mikään tahansa täti vaan kymmenkertainen täti! 


Pentujen kuulumisia voi kurkkia Giftin pentublogista.



Treenilöpinöitä


Blogipäivitykset laahaavat taas jälkijunassa.. Yritän kaivella muistilokeroita ja kertailla mitä olemme viime aikoina treenailleet.


Tottis

Helpointa on aloittaa eilisestä treenistä :) Tottistelimme Piian ja Anniinan kanssa. Iineksen kanssa alkuun seuraamista ja vähän temmon vaihteluita. Iines oli vähän turhankin täpinöissään.. Pientä keulimista oli havaittavissa. Saimme myös hyvää häiriötreeniä, kun lähistöllä vilisti bc frisbeen perässä. Jäävissä istuminen oli hyvä, mutta hiton maahan meno.. Ekalla nosti kyynäriä ja seuraavat olivat vinoja. Loppuun vielä pari noutoa. Iines nappasi kapulan todella hienosti! Hieman ote eli palattaessa, mutta sivustakatsojat eivät tätä kuulemma huomanneet. Vikassa noudossa en vaatinut eteen istumista vaan palkkasin, kun Iines juoksi kohti.

 

Nyt pitäisi päästä tekemään hyppyjä. Ja paikkamakuuta pitää taas palautella mieleen..

 

Viime viikolla kuvasimme lyhyen videon, jotta tiedän miltä seuraaminen näyttää tällä hetkellä. 

 


 

Jälki

Jälkikauden pääsimme korkkaamaan viime viikolla! Kivaa :) Talloin 300 askelta pitkän jäljen, jossa oli muutamia tyhjiä. Taisi olla maksimissaan viisi tyhjää. Iines jäljesti tarkasti ja hyvin. Loppuilmaisu oli myös hyvä.

 

Toinen jälki oli suht saman mittainen, mutta tällä kertaa esineitä oli kaksi. Tyhjiä askelia oli maksimissaan 15. Iines jäljesti taas hyvin, mutta ilmaisut olivat aivan killissä vasemmalle ja kaveri kuikki minua oikean olkansa yli. Outoa, että tuo kenottaa, kun olen palkannut Iitä suoraan yläpuolelta enkä sen oikealta puolelta. Täytyy seuraavilla jäljillä palkata vasemmalta ja muistaa korjata koira suoraksi.

 

Synttärit

Iines täytti vappuna 4 vuotta! 

 

Oli se vaan aika pieni pötkäle ekana kesänä :)


 

 

 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Toipumista


Inkeri sai lepäillä pari päivää ja toipua oloistaan. Maanantaina käytiin vain pissatuslenkeillä ja muuten elukka makoili sohvalla.


Eilen kävimme piipahtamassa veljen perheen luona. Veljenlapset heittelivät Iinekselle vähän aikaa lelua. Iines käyttäytyi todella hyvin muksujen kanssa. Puput olisivat kovin kiinnostaneet, mutta antoi niiden olla rauhassa, kuin kielsin. Kotimatkalla Iines kirmasi vähän aikaa pellolla ja illalla kävimme 20 minuutin iltaköpöttelyllä. 


Sairaslomat on nyt toivon mukaan lomailtu. Illalla olisi luvassa purut ja huomenna treenaillaan Piian kanssa pitkästä aikaa viestiä. 




Vesipeto läträä mökillä

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen viettoa


Viime maanantaina oli ekat purutreenit ulkokentällä Riksussa. Iines oli kivassa vedossa. Koiruus haukkui hyvin ja hallinta sujui. Seuraavaksi aletaan treenaileen irrotuksia ja sen jälkeen lisätään kuulemma kuormitusta. Lisäksi pitää alkaa treenaileen piilonkiertoja.


Pääsiäisenä olimme pari päivää mökille. Lähimetsään tuli tehtyä myös kevään eka esineruutu. Alue oli noin 30 x 30 metriä ja esineinä kaksi sukkaa. Eka esine nousi suht sukkelasti, mutta toisen kanssa Iines joutui tekemään enemmän hommia. Jouduin myös kutsumaan koiran pari kertaa luokseni, kun se seikkaili ruudun ulkopuolella.


Tänä aamuna Iines oli vaisun oloinen eikä ruoka maistunut. Sen verran oudolta hurtta tuntui, että päätin jättää purutreenit väliin. Hyvä niin koska Iines oksensi nyt illalla pari kertaa. Muutenkin tuo on aika surkean oloinen elukka... 

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Reeniä, reeniä.


Piian kanssa ollaan ahkerasti väännetty koirille tottista. Iinekselle pääsääntöisesti seuraamispaikan hiomista. Olen tehnyt askelsiirtymisiä eteen, sivulle ja taaksepäin. Jäävissä eniten probleemaa tuottaa se himskatin maahanmeno.. Elukka menee vinoon ja nostaa kyynäriä. Tehtiin sitten treeniä, jossa palkka oli Iineksen takana ja käskin perusasennosta koiran maahan. Jätin sen siihen makoileen ja kun makasi rauhassa, palkkasin. 

 

Puruissa ollaan tehty hallintaa ja se on tehnyt Iinekselle hyvää. Koira keskittyy paremmin ja on itsevarmempi. Eilen aloimme työstämään edessä haukkumista ja se sujui oikein kivasti. Tänään alkaa arkitreenit puruissa. Kivaa päästä treenaamaan taas! :)

 



Onni on pellolta löydetty pallo

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kuvatuksia


 Kevät on täällä .. Ihanaa!





tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viime viikon tiukka tiivistys


Viime viikon treenailut tulevat nyt hyvin tiivistetyssä muodossa. Puruissa olimme viikko sitten sunnuntaina. Iinekselle samanmoista treeniä, kuin parilla aiemmallakin kerralla eli hallintaa > hyvästä kontaktista ja seuraamista päästin kiinni. Iines oli taas paremmassa moodissa. Keskittyneempi ja rauhallisempi. 


Tottiksessa olen hinkannut seuruupaikkaa. Meinaa mokoma vaan edistää! Voi tietty olla aivan toivotanta saada koiraa yhtään taaemmas, mutta yritetään nyt kumminkin. Jäävissä pitäisi keskittyä maahan menoon. Iines menee kyllä nopsaan maahan, mutta nostaa kyynärät ilmaan. Seisomisessa pitäisi myös edetä. Sulaisi nyt noi lumet niin pääsisi treenaamaan hyppyjä.


Sitten me ollaan lenkkeilty! Viime viikolla käytiin paljon pellolla ja Iines sai kirmailla vapaana. 

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Hauskaa hei!


Onpas ollut mukava lauantaipäivä tähän asti. Aamulla sain siivottua, sitten koiran kanssa pihalle. Luvassa oli lenkkiä ja tottista.


Ohitukset sujuvat taasen paremmin. Irokeesi pystyssähän tuo elukka menee, mutta on sentään hiljaa. Kohdattiin myös kummallinen ilmestys. Karkeakarvainen mäyräkoira, joka ei haukkunut ohitettaessa. Miten musta tuntuu, että ne kaikki haukkuu/räyhää? Täytyy vissiin korjata asenteita.


Tottista käytiin ottamassa yhdellä parkkipaikalla. Eka seuraamista. Paljon pysähdyksiä, jotta Iines joutuu hakemaan oikean paikan. Muutaman askeleen siirtymisiä, joista palkka. Jäävissä istuminen taas nopea. Kävelin noin 15 askelta eestaas ja palkkasin vasta perusasennossa. Maahanmeno oli nopea ja suora, mutta nosti kyynärät miltein heti. Käskin uudestaan maahan ja kehuin, mutta en palkannut. Toka oli parempi.. Pitäisi jotain tuohon keksiä. Loppuun tehtiin vielä noutotreeniä patukalla. Jätin Iin istumaan patukka suussa, ja annoin noutokäskyn. Hieman hitaasti tuli, mutta jäi hyvään kohtaan istumaan mun eteen. Irrotus ja palkkaus. Tokalla kerralla en käskenyt irrottamaan vaan palkkasin heti, kun tuli eteen istumaan.




Rento koira lenkin jälkeen

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Töitä & treeniä


Heti alkuun pitää tuupata tämmöinen kuvatus.



Iines tässä haistelee työelämää. Mun piti tulla tänään puolen päivän maissa kotiin, kun kuljetusliikkeen poijjat olivat tuomassa senkkiä. Jäin sitten tekemään etätöitä loppupäiväksi ja sain tämmöisen isonenäisen assarin :)


Työnteon ohella me ollaan treenattu! Puruissa oltiin pitkästä aikaa sunnuntaina. Ja Iines oli vallan pätevä pieni purukoira. Örisi ja pörisi mun mielestä enemmän, kuin normaalisti, mutta maalimiehen mielestä koira oli rennompi, kuin ennen. Lisäksi hihan voitettuaan tunki vain takaisin Nikon luokse. 


Purujen lisäksi ollaan tottisteltu. Seuruupaikka oli edessä ja Iines äänteli. Voihan vinku. Jäävät olivat jees. Luoksetulossa joudun korjaamaan paikkaa, kun eka luoksetulo oli vino. Tokalla kierroksella leikittiin vaan. 

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Pentupentupentu!


Iineksen osalta pentusuunnitelmia ei ole tällä hetkellä.. Mutta tätisuunnitelmia Iinekselle on kyllä.


Vapun jälkeen on nimittäin odotettavissa pentuja Iineksen veliveikkoselle Kujeelle ja Giftille (Jerex Golden Gift).


Gifti harrastaa hakua, tokoa ja agilityä. Kujeen harrastuksiin kuuluu agility sekä suojelu. Luvassa on siis monipuolisia harrastuskoiran alkuja. Luonteiltaan parivaljakko täydentää toisiaan aivan mainiosti.


Lisätietoja pentueesta löytyy Giftin sivuilta.




Tottista!


Loppuviikosta selvisimme viimein aivan oikealla tottiskentällä reenaamaan. Ja onpas treenaaminen näin tauon jälkeen kivaa! Puruja silmällä pitäen treenailimme niin, että Piialla oli purutyyny. Seurautin Iinestä ja Piia häiriköi meitä ;) Hieman oli Eineksellä ekassa vaikeuksia olla välittämättä häiriöstä. Tänään malttoi jo paremmin tehdä hommia vaikka oli häiriötä. Saas nähdä miten hallinta pelittää huomisissa puruissa.


Lisäksi treenailimme tänään seuraamista, jäävät, noutoa narupallaon kanssa ja luoksetuloa. Seuraamispaikka on parantunut. On se piirun verran edessä edelleen, mutta parempi, kuin pari kuukautta sitten. Jäävät tein vain kerran. Istuminen vaikutti minusta nopealta. Maahanmenossa pysähdyin itse ja Iines meni hienosti maahan. Ekassa luoksetulossa tuli vinoon. Toisessa sitten suoraan. Narupallon noudot olivat hyvät. Pitänee kaivella noutokapula taas naftaliinista...


Pari viikkoa kestänyt flunssa alkaa olla tiessään. Ja pieni pullero Iines pääsee taas kunnon lenkeillä. Mukavaa, kun jaksaa taas kävellä. 

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uusi koti


Iines on asettunut mukavasti uuteen kotiinsa. Ei ole tuhoillut mitään yksin ollessaan ja ulko-ovikin on saanut olla raapivilta tassuilta rauhassa. 




Omalla sohvalla on hyvä nukkua


Tottista olemme treenailleet lenkkien yhteydessä. Noutotreeniä pallon kanssa, seuraamista, jääviä ja eteenmenoa. Pitäisi nyt vain reipastua ja tottistella myös muualla, kuin lenkkien yhteydessä.


Tamaran käsittelyssä Iines kävi maanantai-iltana. Koira oli kuulemma paljon rauhallisempi ja rennompi, kuin yleensä. Emännän stressitason lasku on selvästi helpottanut myös koiraan. Samoja jumeja löytyi kuitenkin edelleen. Seuraava käynti on sitten toukokuussa. Sillä välin Iines saa D-vitamiinikuurin sekä jumppailemme alaselkää.




Kurre

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Voi rähmä


Hoidossa

Iines pääsi viime viikolla Raisa-tädin luokse hoitoon, kun emäntä läksi laivalla. Hyvin oli hoitokeikka sujunut. Sisarukset Iines & Kuje olivat painineet keskenään paljon. Pikkasen oli Eines koittanut porsastella, mutta Raisa oli palauttanut raidapaidan ruotuun. Kiitokset vielä avusta :)


Silmätulehdus

Eilen, kun tulin töistä kotiin huomasin, että Iineksen vasen silmä rähmii. Tänä aamuna rähmi sitten toinenkin silmä.. Huomiseksi on varattu aika eläinlääkärille. Samalla täytyy viedä pissanäyte. Toivottavasti virtsakiteitä ei enää ole.. 


Muutto

Tänään meillä tytöillä on edessä muutto. Loppuviikko kuluukin sitten rattoisasti tavaroita purkaessa ja kotia järjestellessä. Vähän jännittää miten tuo hollantilainen kotiutuu taase kerrostaloelämään.

Peukut pystyyn 

perjantai 18. helmikuuta 2011

Pakkaspuuhia


Hrrr... Liian kylmää, sanon mä. Mutta pakkasta uhmaten, olemme tottistelleet takapihalla. Ja tuntuu, että kotitreenailu on tehonnut Iineksen seuraamispaikkaan. Katotaan mitä sitten käy, kun mennään taas "kunnon treeneihin". 


Eilen treenailin noutoa narupallolla. Pallo Iin suuhun ja koira istumaan. Piti tosi hyvin palloa eikä mälvännyt yhtään. Tuli myös nätisti istumaan eteen. Jäi kyllä ehkä pikkasen liian kauas. 


Loppujen lopuksi oli pakko paeta kylmyyttä sisätiloihin. Sisällä sitten testailin koiran muistia temppuje osalta. Kyljelle menoa joutui muistuttamaan, kurre (takajaloilla istuminen) oli selvästi paremmin muistissa. Lisäksi aloin opettamaan Iinestä seisomaan takajaloillaan. Hieman oli kiikkerää menoa 


Jokin hauska temppu olisi kiva opettaa, mutta mikä? Ideoita?

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kierroksilla


Iines kävi viime viikon kovilla kierroksilla. Aivan rasittava elukka.. Lauantaina se sitten aloitti juoksut ja kierrokset ovat edelleen katossa. Mokomakin hormonihirviö.


Tottista ollaan hinkkailtu kahdestaan. Ja hinkkaus vaikuttaisi tuottavan tulosta. Iines pitää paremmin seuraamispaikan eikä puske niin eteen. 

tiistai 25. tammikuuta 2011

Virtsakiteitä


Ensimmäinen c-vitamiinikuuri ei sitten tehonnut Iineksen virtsakiteisiin vaan kiteitä on edelleen. Lisäksi virtsanäytteessä näkyi valkosoluja, jotka viittaavat kuulemma tulehdukseen. Iines syö nyt sitten viikon verran 500 mg c-vitamiinia, sitten viikon tauko ja uusi viikon vitamiinikuuri. Tämän jälkeen otetaan uusi pissanäyte. Jos siinä näkyy vielä kiteitä, otetaan röntgen tai ultraus. Että tämmöistä...


Tottista teimme tänään lenkin jälkeen. Seuraamisessa hinkkasin paikkaa, kun Ii tuppaa edistämään. Sitten jäävät. Istuminen oli hyvä, maahanmenossa pari toistoa, kun kyynärät meinasivat nousta. Kotioloissa olemme treenailleet liikkeestä seisomista. Lelupalkalla ei ole oikein aiemmin onnistunut, mutta tänään hollantilaisen aivosolut olivat oikeassa asennossa ja kaveri tajusi jäädä seisomaan. Iineksellä oli ihana ilme, kun se jäi seisomaan ja ilahduin ikihyviksi 

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Hallintaa


Tällä kertaa otettiin puruissa mukaan hallintaa. Viime treeneissä koira hieman roiski menemään.. ja tähän haluttiin puuttua. Hallinta tepsi ja koira keskittyi paremmin. Alkuun tuotti kyllä pieniä ongelmia, kun Iin olisi pitänyt seurata ja Niko antoi häiriötä. Mutta treenin lopuksi saatiin jo ihan nättiä seuraamista. Iines pääsi myös puremaan uuteen hihaan ja purikin siihen paremmin.

Hyvä Eines 

 

Hyvin menneiden treenien jälkeen alkoi treenimotivaatio nostaa päätään. Keskiviikkona olisi luvassa jälleen pureskelut ja huomenna voisi treenailla tottista. Tulisi jo kevät, että pääsisi jäljelle.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Pissis


Iines kävi viikko sitten Tamaran luona käsittelyssä. Ei niin paljon jumeja, kuin viimeksi. Lanteiden kohdalta oli jumissa edelleen. Selkää pitäisi kotona jumppailla ja Neurobio Fortea saa jatkossakin.


Käsittelyn aikana Iineksen lorahti pari kertaa pissaa. Varasin sitten keskiviikoksi eläinlääkärin. Pissassa ei ollut virtsatulehdukseen viittaavaa, mutta sedimentissä oli normaalia runsaammin virtsakiteitä. Kiteiden sulattamiseksi Iines syö viikon verran C-vitamiinia. Sitten pidetään viikon tauko ja uusi 7 päivän kuuri C-vitamiinia. Lisäksi Iineksen anaalirauhaset tyhjennettiin lääkärissä, kun koiruus on hieman haiskahtanut...


Lauantaina kävimme Piian kanssa tottistelemassa. Aika hömpöttelyä oli taas meidän osalta. Iines ei ollut hyvässä vireessä vaan kaveri katteli ja ihmetteli. Ja mua ärsytti. Pitäisi taas tehdä tottiksen suhteen paremmat suunnitelmat.

Pihassa ollaan myös vähän tottisteltu. Hinkattu seuraamisasentoa ja silleen.


Puruissakin oltiin eilen. Ei mikään ihmeempi treeni. Koira puri huonosti ja sitä rataa... Äh.




Loskalenkin jälkeen väsyttää..