perjantai 28. joulukuuta 2012

Talven touhuja

Kokeen jälkeen me ei olla oikeastaan treenattu olleskaan. (Jos kumartamisen opettamista ei lasketa..) Tottisvire on ollut tiessään. Ollaan sen sijaan ulkoiltu ja rutkasti.

Iines pääsi testaamaan vetohiihtoa Saaran kanssa tuossa taannoin. Ensiksi oli hieman ulalla - juoksenteli hangessa, tuijotteli suksia ja haukkui. Sitten samalle ladulle kirmasi rusakko ja meno oli taattu! Harvoinpa sitä kannustetaan juoksemaan jänön perässä ;) Vikan suoran kiritti jo hyvää vauhtia. Ensi vuoden puolella sitten uudemman kerran hiihtoladuille.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

74/61/79

On ollut treenien täyteinen syksy. Tottista, jälkeä, puruja ja hakua.

Viikko sitten käytiin kokeessa. Tulosta ei tullut, kun tottis meni ketuiksi. Koira oli aivan persmoodissa enkä saanut omia fiiliksiä enää koottua. Jälki ole myös aika surkea. Ekan esineen toi mulle (!) ja tokan sentään ilmaisi. Puruissa oli hyvällä mielellä. Hallinta pikkasen rakoili, mutta muuten oli tosi tyytyväinen c-osaan. Pisteitä kokeesta tuli 74, 61 ja 79.

Tottiksessa on kyllä tosi paljon duunia, jos kokeeseen haikailen. Tunnetila on karmea niin koiralla kuin ohjaajalla. Yksi vaihtoehto on, että Raisa tekisi tottiksen hakukokeessa ja mä maastot.

Pidän nyt kunnon tuumailutauon tottiksesta. Katsotaan millaiset on tunnelmat kuukauden päästä.

Jäljellä pitäisi tehdä vaikeampia ja kokeenomaisempia treenejä.

Eilen oli sentään onnistuneet hakutreenit. Hyvin kesti Iineksen haukku vaikka sai palkan vasta kun mä olin kipittänyt koiran ja maalimiehen luo.

Tänään käytiin ottamassa purut. Iineksellä oli siistiä. Niko oli piilossa katoksen takana. Iines haukkui hyvin oudosta paikasta ja vanerilevystä huolimatta.


torstai 4. lokakuuta 2012

Jälkihommia.

No joo. Olipa taasen jälki.

Saara talloi Iineksen jäljen ja minä Serin. Iin jälki noin 350 askelta, kolme kulmaa, kaksi esinettä ja kaksi palloa. Esineilmaisut oli hyvät. Eka suora hirveää hönkäilyä. Nyppäsin liinasta ja koira teki hiukka paremmin hommia. Loppua kohti parani, mutta kulmat meni taas rallatellen. Kahden kulman jälkeen oli pallot ja Iines haistoi ne ja teki oudot kaarrokset.

Ensi jäljellä en anna roiskasta paalulta menemään. Ja niitä kulmia pitää hieman pohdiskella.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Syysmietteitä

Syksyllä on kivaa, kun säät suosivat. + 15 astetta lämmintä, ei sadetta sekä nätti ruska. Miinusta kun sataa ja iltaisin tulee aikaisin pimeää.

Maanantaina pimeys yllätti treenaajat ja Iineksen purut otettiin hämärän turvin. Koira ei ollut parhaassa terässä ja mua ärsytti. Ei paras kombo. Asenteen säätöä sitten vaan ensi treeniin ja lisää selkäkuljetuksen kuivaharjoittelua.

Jäljillä on ollut höntyilyä. Ja tehotreeniin otetaan seuraavaksi kulmat. Tänään nimittäin kaveri viipottu innolla yli kulmista. Esineilmaisut sentään pelittää.

torstai 27. syyskuuta 2012

Valittaminen kannattaa aina

Tuskailu ja taivastelu selvästi kannattaa! Iines nimittäin ajoi eilen tosi hyvän jäljen :) Ruokaa oli noin 20 askeleen välein, kaksi esinettä ja lopussa pallo. Esineiden välissä koitti hieman kiihdytellä. Tokalla esineellä en antanut ryöstää jäljelle ja loppujäljen ajoi hienosti. Että on hyvä pössis. Nyt vain lisää mittaa jäljelle.

Maanantain puruissa elukka oli sangen rehvakkaalla tuulella. Selkäkuljetus sujui paremmin lähellä-käskyllä. Viikonloppuna on kuitenkin to do -listalle tämän treenaus pallon kanssa.

Maanantaina tein tottiksessa vain paikkamakuun. Hyvin pysyi kyynärät maassa, joten treenaus tuottaa tulosta. Viikonlopun treenilistalle myös paikkamakuun treenaus.

Eiliset tottikset saivat tunteita nostattavan aloituksen. Luukin pk-kentän vieressä on koirapuisto ja siellä olleet dobberit päättivät sitten tulla räyhäämään aidan viereen. Iines tuumasi, ettei ole pekkaa pahempi ja pisti kunnon älämölön myös pystyyn. Sain oman koiran viimein oorninkiin ja päästiin kentälle. Hyvänä häiriönä oli kuitenkin edelleen toinen dobbereista, joka riekkui aidan takana. Tulipahan treenailtua miten saa oman + koiran tunnetilat aisoihin tuollaisessa tilanteessa. Vielä on tällä saralla hieman hiottavaa...

Viikonlopuksi lähdetään mökille - jee! Siellä olisi niin helppoa treenata tottista + esineruutua. Joten nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä treenipläni viikonlopun varalle. Muutamia juttuja tulikin jo kirjattua ylös tuossa aiemmin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kökkö

Mulla on treenauksen suhteen nyt jokin asennevamma. Töissä kiirettä pukkaa enkä osaa irrottautua työajatuksista vapaalla. Ja tämä vaikuttaa mun treeni-intoon. Alan treenienkin suhteen tuskailemaan, kun en ehdi treenata kaikkea enkä suunnitella treenejä tarpeeksi hyvin. Ja juoksemassakin olisi kiva käydä, jos vain ehtisi!

Jälki on mennyt viimeiset neljä kertaa kökösti. Mua sapettaa, kun koira häseltää, joka häseltää varmaan sen takia, kun mua sapettaa. Tottiksessa tuntuu, ettei edistytä ja tunnetila on huono sekä mulla, että elukalla. Puruissa selkäkuljetus ei etene. Koira ei vaan tajua pitää oikeaa paikkaa koska en ole tätä tarpeeksi treenannut erikseen. Katsotaan nyt auttaako käskyn vaihtaminen lähellä-käskyyn, jota käytän lenkillä/arjessa.
Viimeisin esineruutu oli fiasko. Tyyppi vain juosta viipotti eikä yhtään keskittynyt. Joten tätäkin  pitäisi treenata.

Mistäköhän saisi vuorokauteen lisää tunteja?


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Haipakkaa

Puuhakkaita päiviä on taas takana enkä ole ehtinyt blogin pariin.

Olen tehnyt Iinekselle pari pallojälkeä Saaran ohjeistuksella. Eli tallannut jäljen ilman ruokaa kaivellen palloja peltoon. Ja sitä varten piti käydä hakemassa Prismasta istutuskaira. Kaikenlaista kamaa sitä tarvitseekin koiran kanssa treenatessa ;) Ekalla jäljellä Iines selvästi pohdiskeli, että nyt on mammalta unohtunut nappulat. Hyvin kyllä hiffasi pallot, mutta meni liian korkealla nenällä, joten yksi pallo jäi peltoon. Tokalla kerralla ei jäänyt pallon peltoon. Tarkkaan meni eikä nenä noussut. Mielenkiinnolla odotan mitä tällaiset jäljet elukkaan tuottavat. Alku on ainakin lupaava.

Tottiksessa ollaan hinkattu paikkamakuuta ja jääviä. Pikkasen tehty myös noutoa. Lisää vaan treeniä, vielä ei oikein suju niin kuin pitäisi.

Puruissa hallinta pelittää hyvin nyt, mutta viimeksi oli ongelmia paossa. Iines ei purrut kunnolla ja tähtäsi hihassa tosi lähellä kärkeä. Outoa. Aina kun saa jonkin kohdan pelittämään, niin saa alkaa seuraamaan juttua korjaileen.

Viime sunnuntaina käytiin treenaamassa Raisan kanssa esineruutua. Iines näki, kun Raisa tuli pois ruudusta. Hyvin löytyi kaksi esinettä vaikka edellisestä esineruudusta on kulunut tovi jos toinenkin.

Ja vikana meidän uusi lempparilaji eli haku. Viimeksi otettiin umpipiiloja. Ekalla funtsaili, että mihin ihmeeseen pitää mennä haukkumaan..? Kierrä-sanalla lähti kuitenkin haukulle. Muuten sujui varsin mallikkaasti, mutta yhdellä pistolla Iines lähti kaartamaan aivan toiseen suuntaan, kuin missä maalimies oli. Jutta oli kulkenut sitä kautta piiloon + tuuli painoi hajuja eli koira seurasi vain nokkaansa.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Voihan vaiva

Iineksen struviittikiteet sitten vain uusivat ja uusivat. Kävin taas tuhlaamassa reilut 90 euroa pissavaivaisen koiran ruokaan. Eläinlääkärin kanssa tutkailtiin mitä tuon säkin jälkeen voisi koiralle alkaa syöttämään. Hieman edukkaampi ruoka löytyikin ja Royal Caninin jälkeen Iines saa alkaa syömään Virbac Adultia. Toivottavasti se pitää vaivan kurissa.

perjantai 17. elokuuta 2012

Jälkihommia

Me ollaan nyt vallan villiinnytty treenirintamalla. Eilen käytiin taas ajamassa jälkeä.

Jälleen suora ja paljon ruokaa. Pari askeleen tyhjiä välissä ja lopussa ruokakeko. Nätisti meni ja nuuskutteli. Tyhjillä koitti hieman kiriä vauhtia. Saa nyt nähdä saadaanko tällä 'ruokajälkikuurilla' vauhtia pois. Pitäisi alkaa vähentelemään ruuan määrää.

Pitää kaivella PK-liiton sivuilta IPOn uudet säännöt. Paalulta lähettämiseen on vissiin tullut jotain muutoksia..?

torstai 16. elokuuta 2012

Haku on siistii!

Heti alkuun pieni hehkutus - haku on niin kivaa!

Iines pääsi treenaamaan mm. risteilyä. Ekan maalimiehen jälkeen jätin Iineksen metsään makaamaan ja siirryin itse keskilinjalle, Iineksen vapautus tule-käskyllä ja lähetys metsään etsimään seuraavaa ukkoa. Ja Inkerihän painoi täysillä mettään ukkojen perään!

Harmi, kun treenit ovat vain kerran viikossa. Mutta tänään ja huomenna on luvassa tottista + jälkeä.

tiistai 14. elokuuta 2012

Reenailuja

Perjantaina oli vuorossa jälkeä. Askeleita parisataa ja rutkasti ruokaa. Tahti oli rauhallinen eikä Iines yrittänyt säntäillä.

Eiliset purut sujuivat ihan hyvin. Ottaen huomioon kevään tason :) Hallinta on parantanut ja eilen vikassa treenissä oli tosi hyvä haukku. Kutosella tekee kumman kieppauksen ja pitäisi siihen jotain keksiä.
Piilolta sivulletulot eivät oikein onnanneet. Tyyppi liikahti mun ekalla rääkäisyllä ja vasta kun uudestaan parkaisin 'sivulle' niin arvon koira vääntäytyi lähemmäksi. Lisää vaan reeniä ja reeeniä.

Tottista väännettiin myös. Tehotreeniin nyt liikkeestä seisominen! Hitsi se on vaiheessa.. Paikkamakuuta pitäisi myös tehdä.

perjantai 10. elokuuta 2012

Ja fiilis on hyvä

Käytiin eilen Inkeroisen kanssa jäljellä. Jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin eli homman nimenähän on saada koiralta vauhtia pois. Jälki ei ollut järin pitkä - vain 100 askelta. Ja joka askeleella ruokaa + lopussa ruokakasa.

Muutamasta askeleesta onnistui menemään yli, kun en ollut tarkkana. Mutta muutoin jäljesti oikein rauhallisesti ja tarkkaan nuuskuttaen.

Jäljen jälkeen ihan minitottikset. Siis tosi minit, kun tehtiin vain seuraamista :) Hyvä paikka oli ja hyvä ilme. Hyvä Iines!

torstai 9. elokuuta 2012

Hau hau hakua!

Hakuilu oli huippuhauskaa sekä emännän että koiran mielestä. Alkuun Tiina hetsaili Iinestä lelulla niin, että saatiin hieman haukkua irtoamaan. Sitten Tiina karkasi metsään ja Iines perään. Maalimiehellä sitten haukkua ja siitä palkka. Tähän tyyliin siis eka kiekka.

Toisella kierroksella pienet hetsailut alkuun ja koira maahan hetkeksi. Maalimies metsään. Iines maasta ja metsään myös. Hauhau ja palkka.

Muutaman kerran lähti itse haukulle maalimiehellä ja muutaman kerran olivat joutuneet sanomaan 'kierrä', jolloin Iines oli alkanut haukkumaan.

Iineksellä oli selvästi tosi siistiä. Sai juosta metsässä täysiä sekä leikkiä patukan ja tyynyn kanssa. Mitä sitä holskuneiti voisi muuta toivoa?

Olen kyllä täysin ummikko tämän lajin suhteen. Tiina lupasi tuoda minulle ensi kerraksi hakuaiheisen kirjan, jotta voin paremmin perehtyä lajiin. Pitää myös tutkailla netistä hakujuttuja. Linkkivinkkejä otetaan vastaan!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Oijoi - edistystä!

Maanantain purut sujuivat paremmin, kuin vähään aikaan! Edellisen viikon treeni oli tuottanut tulosta. Iines lähti paremmin hallintaan eikä omituista haihattelua ollut havaittavissa. Jouduin vain kerran muistuttamaan, kun kontakti putosi.

Tehtiin kaksi kierrosta. Tokalla tehtiin piilonkierrot ja nepäs sujuivat mallikkaasti. Kutosella teki aikamoisen kaaren ja tätä pitää ensi viikolla sitten treenailla.


maanantai 6. elokuuta 2012

Uusi blogi


Lomat on lusittu ja tänään starttaa treenit taas täpöllä käyntiin. Ja sen kunniaksi päätin siirtää Iineksen blogin Vuodatuksen puolelta tänne Blogspotin puolelle. Josko tämän myötä tulisi uutta pontta myös blogin kirjoitteluun.

Keskiviikkona korkataan uusi laji: haku. Pidempään olen jo kaipaillut jotain uutta ja innostaa koiran kanssa harrastamiseen. Keväällä kyselin vepe-paikan perään, mutta ryhmät olivat täynnä. Kesällä huomasin, että Tiinan hakuporukka etsii uusia treenaajia ja kun vielä satuin törmäämään Tiinaan Juppalassa, niin niinhän siinä sitten kävi, että me aloitamme keskiviikkona uuden lajin.

Puruja jatketaan edelleen ja toivon mukaan jossain vaiheessa saisimme tehtyä sen IPkakkosen. Kevään ja kesän treenit ovat menneet vähän niin ja näin, mutta vielä ei luovuteta.

Tottis kaipaisi uutta puhtia ja jälkiä pitäisi taas alkaa tallomaan. Puuhakas syksy siis luvassa!

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pohdintaa



Iines kävi lääkärissä parisen viikkoa sitten koska alkoi taas aristella takajalkaansa. Röntgenkuvissa ei havaittu muutoksia oikeassa polvissa, lonkissa eikä lannerangassa. Diagnoosina oli, että oikean takajalan aristelun taustalla on todennäköisesti pelkästään lonkan seudun lihaksiston kipeytyminen eli revähdys tai venähdys. Oire saattaa kuitenkin heijastua myös takaselästä asti (lievä välilevypullistuma, muu hermopinne), mutta tätä eläinlääkäri piti epätodennäköisenä.

Pari viikkoa on nyt sitten himmailtu ja napsittu tulehduskipulääkkeitä eikä vaiva ole enää uusinut.

Nyt taas voitaisiin aloitella treenaaminen. Ongelmana on vain oma motivaatio. Purut eivät ole oikein sujuneet nyt keväällä ja mietityttää onko lajin jatkamisessa mieltä. IP2 voitaisiin varmaan saada tehtyä, mutta siinäpä se sitten taitaa olla meidän suojelu-ura. Toisen koiran ottamista olen paljon pohdiskellut, mutta kun Iines on mitä on, en oikein voi toista narttua harkita. Ja jos vielä sellainen tsäkä kävisi, että toinen koira olisi arjessa samanlainen sesse, kuin tämä ensimmäinen, niin olisi vitsit vähissä.

Jos jollakulla tulee ylimääräistä treenimotivaatiota vastaan, niin voi lähettää sitä tänne päin. Kiitos.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Nilkutus

Treenirintamalla on tällä hetkellä hiljaista. Iineksellä on varmaankin selkäjumeista johtuvaa nilkutusta. Torstaiksi sain ajan lääkärille ja fyssarille on aika 4.5. Pitää saada koira taasen kondikseen, että päästään jatkamaan tottista + puruja.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Äh.


Hemmetin vuodatus. Hukkasi mun treeniturinat. Äh. Uudestaan en nyt niitä tähän hätään jaksa sepustaa. Grr.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Viikko käyntiin

Ihan alkuun kiitos Leenalla treeniseurasta! :)

Treeniplänin mukaan vetäisin treenin. Iineksellä oli taas yllin kyllin virtaa vaikka oltiin käyty peltolenkillä ennen treenejä.
  • Seuraaminen + juoksu sujui jo siistimmin. Pompotus on vähentynyt huomattavasti eikä koira edistäkään niin pahasti kuin ennen. Vielä lisää treeniä tälleen ja sitten otetaan treeniohjelmistoon juoksusta maahanmeno. 

  • Täyskäännökset vaativat lisää treeniä. Hieman oli häseltämisen makua... 

  • Liikkeestä seiso oli hyvä. Nyt pitäisi muistaa vaikeuttaa tätä. Käsiavun häivytystä jne.

  • Noudot oli jees! Kerran kylläkin karkasi kapulalle, mutta otettiin sitten se nouto uusiksi. Parista noudosta palkkasin, kun oli tulossa takaisin. Vikalla otin istumaan mun eteen ja palkkasin siitä sitten. Kaveri ei ehtinyt edes mälvätä ;)
Huomenna sitten taas tottistelua suht samalla agendalla.

Sain Leenalta lainaan lumikengät ja tänään sitten luvassa niiden testailua.



maanantai 27. helmikuuta 2012

Kahden kesken

Treenirintamalla on edelleen perin hiljaista. Lauantaina otin lenkin yhteydessä seuraamista. Ja sehän sujuikin varsin mallikkaasti! Kaveri ei painanut, ei poikittanut vaan siinä se mennä teputti tosi pätevänä. Saa nähdä miten tänään sujuu, kun menemme Leenan kanssa treenailemaaan.

Tänään pitäisi treenailla seuraavia juttuja:
  • temmonvaihtelut, erityisesti juoksu
    • palkkaa vasta, kun ei pompota
  • nouto
    • en vaadi eteenistumista
    • palkkaa tulee, kun nappaa kapulan ja tulee nopsaan takaisin

  • täyskäännökset
    • näitä treenailin lenkin yhteydessä taannoin. 
    • pitää kiinnittää huomiota siihen miten itse kääntyy > tulee tehtyä liian tiukasti käännös

  • liikkeestä seiso

maanantai 20. helmikuuta 2012

Viime viikkoista


Viime viikolla kävimme treenaamassa ihan itsekseen. Seuraamista ja siinä temmon vaihteluita sekä jääviä. Seisomisessa voi jo jättää käsiavun veks. Juoksemisessa sain Iineksen vihdoin ja viimein seuraamaan ilman, että se pomppi kuin kumipallo.



Viikonloppuna olimme nauttimassa mökkeilystä. Teimme hiihtolenkkejä järven jäällä ja Iines sai kirmata mukana. Rentoa ja ah, niin mukavaa.





perjantai 3. helmikuuta 2012

Pakkasta & tottista


Pakkasesta viis! Kävimme tiistaina Leenan kanssa tottistelemassa suht vilakassa talvisäässä. 


Iineksen treenissä pikkasen seuraamista ja jäävistä maahan + seiso. Yritin myös juoksusta seisomista, mutta totesin aika äkkiä, että meidän pitää treenailla ensi pelkkää juoksemista ja siinä seuraamista koska tämä on aivan kamalaa. Koira pomppii, loikkii ja edistää. Yritä nyt sitten siitä härdellistä mennä maahan... Liikkeestä seisomiset olivat hyviä. Nyt voisi pidempää matkaa eikä palkkailla vain pelkästä nopeasta pysähtymisestä. 


Iineksellä meni taas korkealta ja kovaa. Pohdituttaa paljon tuo sen tunnetila tottiksessa. Onhan se aina ollut kova tyttö säätämään, mutta nyt on tullut myös ääntä mukaan mikä on ärsyttävää. 


Oheisen treenin lisäksi emme ole pahemmin tällä viikolla treenanneet. Ollaan vaan ulkoiltu. Kylmää on ollut lenkkipoluilla ja tuntuu, että koira on enemmän kylmänarka, kuin viime talvena. Takajalkojen tassut palelee niin maan vietävästi. Eilenkin kaveri istahti hankeen ja itkeskeli, kun tassuja palelsi. Etsiskelin fleecehaalaria, mutta myynnissä oli vain Hurtan haalareita. Sitä testasin Iille jo viime talvena, mutta siitä ei sopivaa kokoa löytänyt. Täytyy käydä ostamassa fleecekangasta ja lahjoa sisko haalarin ompeluhommiin :)

maanantai 30. tammikuuta 2012

Kierroksia


Viime viikolla tottisteltiin jälleen Leenan ja koirien kera. Tällä kertaa Vermossa. 


Ohjelma suht muuten sama, mutta tällä kertaa myös ammuttiin koirille. Iinekselle ampumiset seuraamisen aikana eikä se niihin reagoinut. Hyvä Eines.


Tällä kertaa oli Inkerillä kierrokset katossa. Alussa koitin hinkkailla seuruupaikkaa, mutta ei siitä sitten oikein tullut mitään, kun kaveri keuli ja pahasti. Öh. 


Liikkeestä seisomiseen on tullut varmuutta. Edelleen tarttee käsiavun, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Treenaus selkeästi tuottaa tulosta ;)


Tällä viikolla jatketaan samalla treeniohjelmalla. Pitää muistaa vaan ottaa maahanmenot juoksusta sekä tehdä pari lyhkästä paikkamakuutreeniä. 

maanantai 23. tammikuuta 2012

Me ollaan treenattu


 ... ja jopa ihan moneen otteeseen. Pari kertaa ollaan käyty Leenan kanssa todeilemassa ja sitten ollaan treenailtu Iineksen kanssa itteksemme.


Treenissä on tällä hetkellä liikkeestä maahanmeno juoksusta, liikkeestä seiso + nouto. Keskitytään nyt näihin vähän aikaa ja pohditaan sitten vasta muita juttuja. 


Juoksemassa olen tänä vuonna käynyt vain kerran. Kelit ovat olleet sen verta kinkkiset, ettei ole useammin tullut käytyä. Peltolenkkeily on ollut pop, kun lunta ja hankia riittää.