perjantai 30. marraskuuta 2007

Ohituksen onnistuu :)


Eilen ja tänään on ohituksen onnistuneet todella hienosti :) Mukana oon nyt pitänyt kahta vinkulelua, niin voin kunnolla palkkailla Iinestä. Tänään Iines suurisuu onnistui jotenkin saamaan kummatkin vinkulelut suuhunsa samaan aikaan... Onneksi toinen tippui kaverin säheltäessä.


Käytiin eilen myös hiekkakentällä treenaamassa kontaktia ja eteenmenoa. Eteenmeno sujuu hyvin ja vauhdikkaasti. Onneksi Iines tykkää kepeistä, joten niillä on hyvä likkaa palkata.


Huomenna on tottistreenit. Katotaan miten reippain mielin sinne suunnistan, kun tänään on työpaikan pikkujoulut. Olo on kyllä flunssainen, joten en usko, että hirveän myöhään menee.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Alkuviikon tapahtumia


Ollaan tämä viikko vietetty Iineksen kanssa sinkkutyttöjen elämää, kun meidän mies on Saksassa. Aikas omituista on ollut. Ei taida sinkkuilu sopiva meille ;)


Maanantai taisi olla koiruuden mielestä tylsä päivä. Mulla oli hieman lämpöä ja en jaksanut oikein panostaa Iinekseen. Pihalla käytiin keppiä heittämässä ja lenkillä. Illalla koitin opettaa Iinekselle uutta temppua, jossa se istuisi pehvallaan etutassut ilmassa. Todella hyödyllistä ja tarpeellista...


Eilen ulkoiltiin oikein urakalla. Eka käytiin pellolla keppijahdissa ja sen jälkeen vielä Millan ja Nemon kanssa lenkillä. Tämän jälkeen Iines lähti mukaan tallille. Tällä kertaa I pääsi boksiin hevosta haistelemaan. Aika jännää oli :) Pari kertaa piti Sleipniriä komentaa, kun se vaan seistä toljotti. Iines aivan villiintyi, kun tapasi myös tuttuja tallilla. Kristiinaa koitti kovin pussailla.


Tänään mennään treffaileen Raisaa ja Kujetta. Pitää koittaa muistaa ottaa kamera mukaan niin saa nuijasta ja tosinuijasta uusia kuvia.

perjantai 23. marraskuuta 2007

Iines Inkeroinen kävi ostoksilla ja tallilla


Käytiin tänään Iineksen kanssa Mustissa ja Mirrissä ostoksilla. Iines sai uudet valjaat ja valkkasi itse puruluita paketillisen. Valjaat käytiin juuri testaamassa ja hyvältä taitavat tuntua, kun tyttö ei vetänyt yhtään lenkillä :) Olipas kivaa.

Mustin ja Mirrin jälkeen suunnattiin tallille. Iines seurasi autosta, kun kävin ratsastamassa. Tunnin jälkeen otin Iineksen ulos ihmettelemään hevosia. Jänniä otuksia ne olivat. Iineksestä olisi ollut kiva käydä tutustumassa lähemmin... Pitää Sadulta kysyä voisiko joku kerta päästää Iineksen lähemmin tutustumaan hevosiin.


Bussilla Espooseen


Eilen oli iloinen yllätys kotona vastassa. Iines oli päättänyt sivistää itseään ja oli tutkaillut historiasta kertovaa kirjaa... Kannet ovat nyt aivan uuden näköiset. Toivotaan, että Iineksen kirjallisuusharrastus loppuu tähän.


Tottistreenien peruuntumisen vuoksi suunnattiin Iineksen kanssa Kaarinalle, Nikolla ja Tepalle kylään Espooseen. Myyrmäestä ei kovin näppärästi ja nopeasti pääse Espooseen vaan jouduttiin reissaamaan kahdella eri bussilla. Bussipysäkillä Iinestä käytiin ihastelemassa ja myös bussissa juttuseuraa löytyi. Iines ei yllättäen kyllä vieraille pöhissyt. Tyynesti otti vastaan ihailut ja rapsutukset. Pienen alkusähellyksen jälkeen kävi bussin lattialle makoilemaan.


Käytiin espoolaisten kanssa koirapuistossa vesisateessa seisomassa. Muuta väkeä koirapuistossa ei ollutkaan.. Enpä ihmettele, sen verran kiva keli eilen oli. Iinestä ei vesisade haitannut. Koirapuistosta löytyi todella makeita keppejä, joiden perässä oli kiva juosta.


Iines välillä jaksaa käyttäytyä tosi hyvin hihnassa ja välillä kaahottaa kuin päätön kana. Eilen oli taas kaahotuspäivä... Pitää käydä ostamassa Turid Rugaasin kirja Vetämättä hihnassa. Jos siitä saisi fiksua vinkkejä onkelmaan. Tietty osa voi olla pentumaista energisyyttäkin. Kahdestaan, kun ollaan lenkillä niin Iines (yleensä) kävelee tosi nätisti.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Puudeli pistää parastaan


Eilen illalla oli viimeinen näyttelytreenikerta. Iineksellä tuntui olevan virtaa enemmän, kuin parilla viime kerralla ja juokseminen meni loikkimiseksi ja hyppimiseksi. Seisominen sentään sujui mallikkaasti :)


Mielenkiinnolla (ja jännityksellä) odotan 2.12. olevaa pentunäyttelyä... Täytyy mennä sen verran aikaisin paikalle, että ehdin rauhoitella Iinestä.

Lenkillä ja leikkimässä


Eilisellä lenkillä testattiin Iineksen ohitustaitoja. Vastaan nimittäin tuli vapaana oleva mäyräkoira sekä samaan aikaan vielä toinen koira hihnassa. Aivan hallitusti ohitus ei tietenkään sujunut.. Mutta yllättävän hyvin päästiin tuon jälkeen jatkamaan matkaa. Ihmetyttää ja ärsyttää vain ihmiset, etteivät edes yritä ottaa omaa koiraansa kiinni vaan seistä möllöttävät kauempana ja seuraavat sivusta, että mitäs nyt tapahtuu..


Lenkin lopuksi käytiin vielä leikkimässä hiekkakentällä. Iines innostui todella paljon, kun löydettiin kentältä keppi. Istumiset ja maahanmenot tapahtuivat todella vauhdikkaasti. Lopuksi otettiin vielä eteen menoa ja sekin sujui hyvin vaikka olin yksin liikenteessä. Kotona vielä treenailtiin perusasentoa.

maanantai 19. marraskuuta 2007

Perjantai-illan tottistreenit


Tottistreeneissä otettiin aluksi kontaktia häiriökoiran kanssa. Iinestä kiinnosti Lili todella paljon ja olisi halunnut mennä Lilin luo. Vinku oli mukana, joten sen kanssa sain hyvin palkattua kontaktista. Täytyy ottaa seuraavissa treeneissä myös häiriökoiratreeniä. Iines tarvitsee sitä vielä paljon...


Kun Leena oli laittanut Lilin autoon, annoin Iineksen mennä vapaana hihna perässä roikkuen. Haluan, että Iines katsoo minne minä menen eikä minun tarvitse katsoa minne Iines menee. Leena sanoi, että kannattaa vahvistaa nimen käyttöä sanomalla Iineksen nimi kun se on jo tulossa luokseni vapaaehtoisesti. Hyvin Iines kyllä pitää katsoo missä minä menen. Muut treeniryhmäläiset vain ovat niin kivoja, että heitä pitää välillä käydä moikkaamassa.


Lopuksi otettiin vielä aivan uutena asiana eteen juoksemista. Leena vei Iineksen uuden hienon narupallon hihkuen kauemmaksi. Pari kertaa Iineksellä meni ihmetellessä, että mikäköhän tämän homman juju oikein on... Kolmannella kerralla Leena laittoi piponsa narupallon alle jotta Iines näkisi lelun paremmin. Se toimikin hyvin ja Iines lähti täysiä eteen lelun luo. Tohkeissaan olevalla pienellä koiralle meni hieman lelu ja pipo sekaisin ja ylpeänä Iines toikin minulle sitten Leenan pipon :)


Lopuksi otettiin vielä kunnon leikit narupallon kanssa. Kivaa oli.


Ensi kerraksi läksynä on perusasennon treenamista. Sitä ollaan treenattu jo jonkin verran. Taukoa vain olen pitänyt useamman viikon. Pitää tällä viikolla ottaa perusasentotreeniä iltaisin niin, että Tuomas katsoo ettei koira kenota aivan vinossa.


Tänään yritän ehtiä Iinestä leikittämään hiekkakentälle ennen kuin lähden tallille. Lisäksi tällä viikolla pitäisi treenata eteen menoa. Pitää ottaa kepo assariksi.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Näyttelypuudelin seikkailut


Eilen oltiin näyttelykurssilla jälleen. Tällä kertaa oltiin jopa niin hyvin varauduttu, että mukana oli näyttelyhihna. Alussa Iinestä selvästi ihmetytti outo naru kaulassa. Mutta hyvin pieni puudeli siihen tottui.


Iines sai kehuja, että seisoo paremmin kuin viime kerralla. Juokseminen sujui mielestäni myös hyvin. Vinkkinä saatiin, että makupaloja ei kannata käyttää, kun silloin Iineksen pää nousee liikaa ja etutassut rupeavat viuhtomaan vimmatusti. Tuomas kyllä kehui tätä tyyliä, että näyttää ihan joltain kouluhevoselta ;) Koirat myös mitattiin tällä kertaa. Iineksen säkäkorkeus oli 53,5 cm. Vielä pitäisi tulla puolitoista senttiä lisää korkeutta, jotta olisi rotumääritelmän mukainen korkeus kasassa.


Lopussa kurssinvetäjä kertoi yleisinfoa koiranäyttelyistä. Ensi kerralla ohjelmassa on sitten koiranäyttely. Eli pääsemme testaamaan miten hyvin ovat opit menneet perille.



Odotellaan kurssin alkamista.



Meidän näyttelypuudeli :)



Välillä pitää ottaa rennosti...

torstai 15. marraskuuta 2007

Junassa ja näyttelytreeneissä


Tiistaina mentiin Iineksen kanssa koirakoulu Pienen Koiruuden näyttelykurssille. Kurssi pidettiin Kilossa ja koska Tuomas oli auton kanssa Lohjalle, matkattiin sinne junalla. Hienosti Iines matkasti suoriutui. Hieman vaan tuntuu, kun joutuu 19 kiloista koiraa nostella junaan ja pois, mutta tuleepahan treenattua käsilihaksia ;) Junassa Iines ei pöhissyt kenellekään. Katseli vain ympärilleen. Hieman tassut sutivat liukkaalla lattialla, mutta eipä se holskuneidin junamatkaa tainnut haitata.


Hieman jännitti miten kurssilla sujuu, kun pentunäyttelyssä Iines sinkoili joka suuntaan kiitettävästi... Mutta Iines yllätti minut todella positiivisesti. Korvat olivat tulleet mukaan kurssille ja Iines otti tosi hienosti kontaktia. Hieman piti muille koirille välillä kertoa oma mielipide, mutta se on ihan normaalia, kun on monta koiraa pienessä tilassa. Saatiin hieman noottia siitä, että näyttelyissä koiran pitää juosta katse eteenpäin, kun Iines juoksi vierellä ja tapitti minua koko ajan. Että olin ylpeä pienestä palveluskoirastani :)
Kurssinvetäjä on todella pätevän oloinen ja uutta tietoa tuli todella paljon. Näyttelyhihna pitäisi tänään käydä ostamassa. Eilen kävin Stockalla katsomassa hihnaa, mutta ei siellä ollut isommalle puudelille sopivaa. Joten käydään tänään Iineksen kanssa Mustissa ja Mirrissä. Kurssi jatkuu tänään. Toivottavasti menee yhtä hienosti kuin tiistaina.



Tästä se lähtee!


Eilisellä iltalenkillä ohitettiin useampi koira. Eka ohitus meni aivan plörinäksi. Oma vika. En jaksanut kaivaa vinkua esiin ja Iines rupesi säheltämään ja tallasin vielä sen varpaille.. Kivakiva. Muut ohitukset sujuivat sitten huomattavasti paremmin. Iines sai onnistuneen ohituksen jälkeen kantaa vinkua jonkin matkaa. Vielä pitää vaan treenata, että saisin vingun hyvin pois. Onneksi eilen toimi, kun lahjoi ruoalla.

tiistai 13. marraskuuta 2007

Ulkoilua ja tepailua


Eilen venähti taas töissä päivä pidemmäksi.. Kovalla tohinalla Iineksen kanssa lähdettiin lenkille, että ehtisi olla ulkona edes hetken ennen kuin tulee pimeää. Iines on hienosti oppinut pellolla luoksemaan yhden puun luo, jonka kohdalla heitellään keppejä ;)


Lenkillä kahden kultaiseisennoutajan ohitus sujui todella hienosti. Iines napitti vain vinkulelua. Iines sai kunnon palkkauksen hienosta ohituksesta, kun annoin I:n hieman aikaa leikkiä vinkulelulla. Tajusin sentään ottaa kaksi samanlaista vinkulelua mukaan, niin sain vinkulelun Iinekseltä poiskin.


Lopuksi käytiin vielä leikkimässä hiekkakentällä. Otin myös katsekontaktia ja kunnon palkkauksen siitä. Iines kävi yllättävän kuumana, kun leikittiin pyyhkeellä... Saatiin myös hyvää häiriötreeniä, kun kentän poikki kulki pari koiraa. Lelut olivat kuitenkin niin siisti juttu, että Iines tyytyi vain vilaisemaan koiria.


Illalla tulivat vielä Kaarina, Niko ja Tepa kylään. Pojat ja koirat kävivät pellolla kääntymässä. Iines oli esitellyt vauhdikkaita liikkeitään ja lopulta kompastunut omaan nokkeluuteensa. Toiseen etutassuun oli sattunut ja Iines nilkutti illalla. Täytyy toivoa, että tassu on vain nyrjähtänyt.. Toivottavasti piski tajuaa päivällä levätä...

maanantai 12. marraskuuta 2007

Isänpäivän viettoa


Käytiin eilen tekemässä Luukissa Iinekselle jälki. Ja meni yhtä huonosti kuin lauantainen. Tajutonta kaahotusta ja kaveri säksätti joka suuntaan. Kepeistä olisi hurauttanut vauhdilla ohi, jos en olisi tahtia himmannut. Illalla sitten treenailtiin kotona keppejä. Hyvin tajuaa kotona niiden viereen mennä makaamaan, mutta jäljellä painelee vierestä ohi.. Ärsyttävää. Pitää ensi kerralla saada hieman puhtia pois koirasta ennen jäljelle menoa. Jos vaikka vauhti hiljenisi.


Jäljen jälkeen suunnattiin ensiksi Lohjalle isänpäivää juhlistamaan. Tuomaksen ukille Iines pöhähteli ja mua harmitti... Muutenkin koira kävi ihmekierroksilla siellä. 
Lohjalta mentiin Siuntioon. Iineksellä oli edelleen vauhti päällä, mutta onneksi rauhoittui vihdoin.


Illalla Iines pääsi mukaan autopesuun. Tarkkana seurasi häkistään, kun pesuharjat menivät ikkunoiden takana.

lauantai 10. marraskuuta 2007

Holskutreffit


Tänään oltiin Vammalassa holskutreffeillä. Mukana olivat kaikki neljä tsekkipentua omistajineen.

Mentiin Vammalaan meidän autolla Tuomaksen, Raisan ja daijujen kanssa. Oltiin sitten loppujen lopuksi tunnin verran myöhässä... Hyvä me..

Aluksi otettiin tottista VPKH:n kentällä. Iineksen kanssa otettiin aluksia pelkkää leikkimistä pyyhkeen kanssa. Hieman Iinestä kiinnosti kentän laidalla seuraajat ja välillä piti käydä kurkkaamassa mitä muille kuului. Nätisti kuitenkin palasi luokseni, kun lähdin hiippailemaan toiseen suuntaan. Koitin ottaa eteenistumista, mutta Iines ei oikein innostunut ruokapalkasta. Joten palkkasin sitten kontaktista pyyhkeellä ja vinkulelulla. Lopuksi otettiin pari luoksetuloa ja sitten Iines meni autoon.

Tein Iinekselle jäljen pieneen metsikköön. Jäljen ajaminen ei oikein sujunut.. Ekan kepin ohi Iines meni aivan vierestä, toisen kepin luo pysäytin ja innostin, että nytpä löytyi hieno keppi! Toisen kepin jälkeen loppujälki menikin hyvin paitsi että vikalla kepillä kaveri sitten posotti vauhdilla ohi! Onneksi Iines tajusi, että jälki loppui ja palasi kepille.

Tottistelun jälkeen suunnattiin Annen asunnon ja kaupan kautta laavulle grillaamaan makkaraa. Pennut pääsivät juoksemaan metsään ja pellolle sydämensä kyllyydestä. Kuje ja Aapokin tulivat hyvin juttuun pienen alkukyräilyn jälkeen.

Todella hieno päivä oli. Anne oli järjestänyt meille todella hyvät puitteet treenailuun ja hengailuun. Pitääkin alkaa suunnittelemaan uutta tapaamista :)



Minä ja Iines, Hanna ja Aapo, Anne ja Asta, Raisa ja Kuje

perjantai 9. marraskuuta 2007

Lenkkeilyä ja leikkejä


Tällä viikolla ei ole tottistreenejä, joten ollaan käyty kahdestaan läheisellä hiekkakentällä riekkumassa ja tottistelemassa. Toissapäivänä vain oli niin kamala vesi/räntäsade, etten kauaa jaksanut kentällä viipyä. Eteenistumiset sujuu hyvin ulkonakin, kunhan ei ota liikaa toistoja. Mielellään Iines myös leikkii rätin kanssa ja se onkin parempi palkka ulkonan kuin ruoka. Aika paljon Iines pälyilee ympärilleen ja katselee ohikulkevia ihmisiä. Toissa iltana nähtiin myös aivan kamala ilmestys, kun lähdettiin kentältä... sateenvarjo. Hui olkoon...


Muutamana iltana ollaan käyty Iineksen kanssa palloilemassa Myyrmäen aseman läheisyydessä. Tänään täytyy yrittää mennä myös kauppa reissun yhteydessä.


Kotona ollaan treenattu jälkikeppejä ja eteenistumista. Sivulle istumista en ole nyt ottanut pariin viikkoon. Olisi parempi tehdä sitä, kun Tuomas on kotona, niin olisi kaksi silmäparia seuraamassa istuuko koira varmasti suorassa.


Tuomas löysi kaupasta samanlaisen vinkulelun, kuin Iineksen lempivinku on. Eilen leikittiin kotona kahden lelun leikkiä. Hölmistynyt ilme pienellä holskulla, kun mulla olikin yhtä hieno vinkulelu, kuin hänellä. Kyllä siinä pienet aivot savusivat, kun Iines mietti miten saisi kummatkin vinkulelut itselleen.


Huomenna ollaan menossa Annen ja Astan luo kylään. Paikalle saapuvat kaikki tsekkipennut. Kiva nähdä minkäkokoisia muut kaverit ovat. Toivottavasti Iines ja Kuje käyttäytyvät kiltisti autossa..

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Viestiä


Jälkitreenien jälkeen oli vielä viestitreenit. Juoksutettiin Iinestä kuutisen kertaa meidän välillä ja hienosti Iines juoksi. Iines selvästi nauttii, kun saa painella täysiä metsässä. 

Jäljellä



Lauantaiaamuna alkoivat jälkitreenit klo 10 Luukin Halkolammella. Väkeä oli paikalla sankoin joukoin, koska tottisryhmämme oli tutustumassa jäljestyksen mielenkiintoiseen maailmaan. Melkeinpä kaikille oli jäljen tekeminen tuttua hommaa, joten Simon johdolla suuntamisimme metsään katsomaan sopivia paikkoja jäljillemme.

Iinekselle tein noin 50 metriä pitkän jäljen. Maasto oli vaihtelevaa. Yhdessä kohtaa oli pakko mennä jyrkkää kalliota ylös. Takaisinkaan en halunnut kääntyä. Jäljelle laitoin yhden kepin ja loppuun  purkin ja kepin. Iines ajoi jäljen hyvin. Aamulla satanut lumi taisi jonkin verran nenän käyttöä haitata, kun parissa kohdassa koira lähti väärään suuntaan. Hienosti kyllä löysi jäljelle takaisin. Ensimmäiseen keppiin reagoi ja ehdin palkata siitä naksautuksella. Kaivoin purkin esiin takin kätköistä ja Iines sai siitä ruokapalkkansa. Lopussa reagoi myös hyvin.

Seuraavalle jäljelle täytyy laittaa enemmän keppejä. Ja kotona pitää vielä treenata keppien ilmaisua.