torstai 4. lokakuuta 2012

Jälkihommia.

No joo. Olipa taasen jälki.

Saara talloi Iineksen jäljen ja minä Serin. Iin jälki noin 350 askelta, kolme kulmaa, kaksi esinettä ja kaksi palloa. Esineilmaisut oli hyvät. Eka suora hirveää hönkäilyä. Nyppäsin liinasta ja koira teki hiukka paremmin hommia. Loppua kohti parani, mutta kulmat meni taas rallatellen. Kahden kulman jälkeen oli pallot ja Iines haistoi ne ja teki oudot kaarrokset.

Ensi jäljellä en anna roiskasta paalulta menemään. Ja niitä kulmia pitää hieman pohdiskella.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Syysmietteitä

Syksyllä on kivaa, kun säät suosivat. + 15 astetta lämmintä, ei sadetta sekä nätti ruska. Miinusta kun sataa ja iltaisin tulee aikaisin pimeää.

Maanantaina pimeys yllätti treenaajat ja Iineksen purut otettiin hämärän turvin. Koira ei ollut parhaassa terässä ja mua ärsytti. Ei paras kombo. Asenteen säätöä sitten vaan ensi treeniin ja lisää selkäkuljetuksen kuivaharjoittelua.

Jäljillä on ollut höntyilyä. Ja tehotreeniin otetaan seuraavaksi kulmat. Tänään nimittäin kaveri viipottu innolla yli kulmista. Esineilmaisut sentään pelittää.