torstai 27. syyskuuta 2012

Valittaminen kannattaa aina

Tuskailu ja taivastelu selvästi kannattaa! Iines nimittäin ajoi eilen tosi hyvän jäljen :) Ruokaa oli noin 20 askeleen välein, kaksi esinettä ja lopussa pallo. Esineiden välissä koitti hieman kiihdytellä. Tokalla esineellä en antanut ryöstää jäljelle ja loppujäljen ajoi hienosti. Että on hyvä pössis. Nyt vain lisää mittaa jäljelle.

Maanantain puruissa elukka oli sangen rehvakkaalla tuulella. Selkäkuljetus sujui paremmin lähellä-käskyllä. Viikonloppuna on kuitenkin to do -listalle tämän treenaus pallon kanssa.

Maanantaina tein tottiksessa vain paikkamakuun. Hyvin pysyi kyynärät maassa, joten treenaus tuottaa tulosta. Viikonlopun treenilistalle myös paikkamakuun treenaus.

Eiliset tottikset saivat tunteita nostattavan aloituksen. Luukin pk-kentän vieressä on koirapuisto ja siellä olleet dobberit päättivät sitten tulla räyhäämään aidan viereen. Iines tuumasi, ettei ole pekkaa pahempi ja pisti kunnon älämölön myös pystyyn. Sain oman koiran viimein oorninkiin ja päästiin kentälle. Hyvänä häiriönä oli kuitenkin edelleen toinen dobbereista, joka riekkui aidan takana. Tulipahan treenailtua miten saa oman + koiran tunnetilat aisoihin tuollaisessa tilanteessa. Vielä on tällä saralla hieman hiottavaa...

Viikonlopuksi lähdetään mökille - jee! Siellä olisi niin helppoa treenata tottista + esineruutua. Joten nyt pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä treenipläni viikonlopun varalle. Muutamia juttuja tulikin jo kirjattua ylös tuossa aiemmin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kökkö

Mulla on treenauksen suhteen nyt jokin asennevamma. Töissä kiirettä pukkaa enkä osaa irrottautua työajatuksista vapaalla. Ja tämä vaikuttaa mun treeni-intoon. Alan treenienkin suhteen tuskailemaan, kun en ehdi treenata kaikkea enkä suunnitella treenejä tarpeeksi hyvin. Ja juoksemassakin olisi kiva käydä, jos vain ehtisi!

Jälki on mennyt viimeiset neljä kertaa kökösti. Mua sapettaa, kun koira häseltää, joka häseltää varmaan sen takia, kun mua sapettaa. Tottiksessa tuntuu, ettei edistytä ja tunnetila on huono sekä mulla, että elukalla. Puruissa selkäkuljetus ei etene. Koira ei vaan tajua pitää oikeaa paikkaa koska en ole tätä tarpeeksi treenannut erikseen. Katsotaan nyt auttaako käskyn vaihtaminen lähellä-käskyyn, jota käytän lenkillä/arjessa.
Viimeisin esineruutu oli fiasko. Tyyppi vain juosta viipotti eikä yhtään keskittynyt. Joten tätäkin  pitäisi treenata.

Mistäköhän saisi vuorokauteen lisää tunteja?


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Haipakkaa

Puuhakkaita päiviä on taas takana enkä ole ehtinyt blogin pariin.

Olen tehnyt Iinekselle pari pallojälkeä Saaran ohjeistuksella. Eli tallannut jäljen ilman ruokaa kaivellen palloja peltoon. Ja sitä varten piti käydä hakemassa Prismasta istutuskaira. Kaikenlaista kamaa sitä tarvitseekin koiran kanssa treenatessa ;) Ekalla jäljellä Iines selvästi pohdiskeli, että nyt on mammalta unohtunut nappulat. Hyvin kyllä hiffasi pallot, mutta meni liian korkealla nenällä, joten yksi pallo jäi peltoon. Tokalla kerralla ei jäänyt pallon peltoon. Tarkkaan meni eikä nenä noussut. Mielenkiinnolla odotan mitä tällaiset jäljet elukkaan tuottavat. Alku on ainakin lupaava.

Tottiksessa ollaan hinkattu paikkamakuuta ja jääviä. Pikkasen tehty myös noutoa. Lisää vaan treeniä, vielä ei oikein suju niin kuin pitäisi.

Puruissa hallinta pelittää hyvin nyt, mutta viimeksi oli ongelmia paossa. Iines ei purrut kunnolla ja tähtäsi hihassa tosi lähellä kärkeä. Outoa. Aina kun saa jonkin kohdan pelittämään, niin saa alkaa seuraamaan juttua korjaileen.

Viime sunnuntaina käytiin treenaamassa Raisan kanssa esineruutua. Iines näki, kun Raisa tuli pois ruudusta. Hyvin löytyi kaksi esinettä vaikka edellisestä esineruudusta on kulunut tovi jos toinenkin.

Ja vikana meidän uusi lempparilaji eli haku. Viimeksi otettiin umpipiiloja. Ekalla funtsaili, että mihin ihmeeseen pitää mennä haukkumaan..? Kierrä-sanalla lähti kuitenkin haukulle. Muuten sujui varsin mallikkaasti, mutta yhdellä pistolla Iines lähti kaartamaan aivan toiseen suuntaan, kuin missä maalimies oli. Jutta oli kulkenut sitä kautta piiloon + tuuli painoi hajuja eli koira seurasi vain nokkaansa.