sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Hermiön opissa


Päivä oli puuhakas. Iineksen kanssa starttasimme kotoa jo puoli ysin maissa ja kotona oltiin 12 tuntia myöhemmin. Aimo osan päivästä lohkaisi EPK:n tottispäivä, jossa kouluttajana oli Outi Hermiö. Tottispäivän jälkeen käytiin vielä Lohjalla viemässä Mondeo huoltoon.


Iineksen kanssa oltiin esimerkkikoirakkona ja meidän ongelmana olivat jäävät liikkeet, erityisesti maahanmenoa. Iineksellä tuppaa jäämään kyynärät ilmaan, kun se odottaa kovin mihin suuntaan palkka lentää. Palkan suuntaan tarvitsinkin apuja. 


Aloiteltiin aluksi seuraamisella. Iineksellä putosi monesti ensimmäisellä askeleella kontakti. Tällaista ei ole kyllä aikaisemmin sattunut.. Mutta hyvänä vinkkinä saatiin, että palkkaan Iinestä muutaman kerran heti ekasta askeleesta. Tipautan vaan palkan ilman mitään merkkiä koiralle. Tämä olikin hankalaa, kun olen niin tottunut sanomaan Jes. Seuraamisessa minun pitää muistaa lähteä hitaammin ja kontrolloidummin liikkeelle. Hiljaa hyvä tulee. Hektisellä koiralla pitää olla rauhallinen ohjaaja, joten minun pitää karsia turhat höpinät ja kehut pois. Lisäksi omiin liikkeisiin pitää kiinnittää huomiota. Turhat heilumiset ja huojumiset pois. 


Jäävissä liikkeissä testattiin sitä, että palkka ei ole minulla vaan jätän palkan kentälle. Kävelytin Iinestä hetken ja kun se alkoi hakeutua vierelle seuraamaan, seurautin hetken ja käskin istumaan. Outi sanoi, että koiran kannalta on selvempää, jos annan istu-käskyn vasemman jalkani ollessa maassa. Tämä toimikin hyvin ja Iines istui nopeasti. Maahanmenossa ei ollut jalkojen kanssa väliä. Koira meni maahan tosi nopsaan ja hienosti. Joten tämä oli Iinekselle oikein toimiva palkkaustapa. Tällä tyylillä jatkamme.


Muita asioita, joita semmassa tuli esille ja alan nyt näitä työstämään.



  • Seisomisen opettaminen niin, että kun koira seisahtuu sen paino menee takajaloille.

  • Noudossa palaaminen taaksepäin. Kapula hetkeksi syrjään ja treenausta lehtirullalla.

  • Perusasentotreeniä: perusasentoon varmuutta & häiriötreeniä perusasennossa. 

  • Treenien etukäteen suunnittelu!

Ei kommentteja: