perjantai 25. maaliskuuta 2011

Töitä & treeniä


Heti alkuun pitää tuupata tämmöinen kuvatus.



Iines tässä haistelee työelämää. Mun piti tulla tänään puolen päivän maissa kotiin, kun kuljetusliikkeen poijjat olivat tuomassa senkkiä. Jäin sitten tekemään etätöitä loppupäiväksi ja sain tämmöisen isonenäisen assarin :)


Työnteon ohella me ollaan treenattu! Puruissa oltiin pitkästä aikaa sunnuntaina. Ja Iines oli vallan pätevä pieni purukoira. Örisi ja pörisi mun mielestä enemmän, kuin normaalisti, mutta maalimiehen mielestä koira oli rennompi, kuin ennen. Lisäksi hihan voitettuaan tunki vain takaisin Nikon luokse. 


Purujen lisäksi ollaan tottisteltu. Seuruupaikka oli edessä ja Iines äänteli. Voihan vinku. Jäävät olivat jees. Luoksetulossa joudun korjaamaan paikkaa, kun eka luoksetulo oli vino. Tokalla kierroksella leikittiin vaan. 

Ei kommentteja: