maanantai 16. maaliskuuta 2009

Suunnitelmia ja esineitä



Töitten jälkeen kävin treffaamassa Katia Sellossa. Kävimme läpi EPK:n tottispäivään ilmoittautuneet koirakot ja mietimme päivän kulkua. Eipä tuohon huhtikuun alkuun enää pitkää aikaa ole.


Lenkille saatiin mukava lisä, kun Tuomas lähti meidän seuraksi. Käppäiltiin lähimetsään ja tallattiin esineruutu. Koko oli ehkä 10 x 20 metriä. Kolme esinettä, jotka kaikki löytyivät tosi hienosti. Iinekselle on tullut hurjasti varmuutta esineruudussa työskentelyyn tämän vuoden aikana. Pitäisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa tallaamaan isompia ruutuja. Mä olen vain niin hirveän huono arvioimaan etäisyyksiä.. Pitäisi jossain vaiheessa sijoittaa kunnon gepsiin niin olisin paremmin kartalla.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Treenin täyteinen sunnuntai


Päivä aloitettiin ahkerasti tottiksella ATD-hallilla. Meidän lisäksi hallissa oli pari aussieta, joten saimme kaivattua häiriötä. Otin tällä kertaa tiukan linjan ja turhista häröilyistä tuli vettä päähän. Iines selvästi hämmästyi ekaa vesisuihkua ja kierrokset laskivat huomattavasti. Pystyttiin tekemään jopa seuraamista lelupalkalla. Kierrokset pysyivät hyvin aisoissa siihen asti, kun Gabi rupesi treenaamaan noutoa. Se oli Iineksen paha paikka. Vesisuihku ei ole kiva juttu, mutta on vaan niin vaikeaa hillitä itseään, kun toiset heittelee kapulaa. Olisi pitänyt itse olla paremmin messissä mitä hallissa tapahtuu, niin olisimme voineet lähteä ennen noutoa. Puuhattiin sitten Iineksen kanssa vielä hetken verran, että kierrokset tasoittuivat. 


Tänään seuraaminen oli oikein mukavan näköistä. Koira ei edistänyt eikä poikittanut vaan piti hyvin paikkansa. Seuraamisen lisäksi otin liikkeestä maahanmenoa ja istumista ja ne olivat hyviä.


Hallilta ajeltiin Luukkiin Minnan treeneihin. Toisista koirista ei Iines ottanut häiriötä vaan keskittyi minuun. Edes haukkuihin se ei pahemmin reagoinut. Lopuksi otettiin vielä ihmisiin siedätystä. Minna silitteli Iineksen päätä ja kaulaa ja minä ihmettelin, kun koira oli aivan ok tästä. Minna laittoi Iineksen hakemaan herkkupalan hänen polvensa alta eikä tämäkään tuottanut Iinekselle ongelmaa. Mukavaa, kun koira yllättää positiivisesti!


Mutta joo, osaa se hurtta myös häröillä. Iltalenkki oli taas kunnon 'sinkoan tuonne, ei ku sinkoan tänne' -menoa. Onneksi oli Tuomas mukana niin sain tuikattua remmin välillä toiselle. 


Illalla Iines pieni apulainen "auttoi" verhojen lyhennyksessä. Työ sujuu joutuisammin, kun koira makaa sylissä tai verhon päällä. Silmänisku

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Askarteluvinkkejä


Iines on aikaansaava koira. Työpäivän aikana ehtii tekemään vaikka mitä mukavaa. Seuraavien kuvien kera Iines haluaa jakaa muillekin askarteluvimmaisille mitä kaikkea ehtii päivän aikana tekemään, kunhan on vain ahkera ja kokeilunhaluinen.


Vinkki1.
Liukuovet aukeavat näppärästi tassulla tai kuonon kärjellä työntäen. Kaapista löytyy kaikkea mukavaa tuunattavaa.


Vinkki 2.
Noutokapulasta voi roihaista palan pois. Näin saa paremman pidon.


Vinkki 3.
Omatoimisuus kunniaan! Miksi käyttää vetoketjua, kun voit järsiä taskuun reiän ja syödä makupalat näppärästi sitä kautta.


Vinkki 4.
Kiristäminen on turhaa hommaa.. Karsi siis turhat härpättimet pois hanskoista ja takeista.


Pulma..
Mutta kuinka ihmeessä oven saa auki, kun joku on varastanut kahvan?

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Häviämisiä ja löytymisiä


Viikko on mennyt minun osaltani sairastellessa. Ärsyttävää pientä lämpöä ollut koko viikon ja niskat jumissa. Olo on ollut tosi vetämätön.

Maanantaina ja tiistaina tehtiin esineruutu lenkin yhteydessä. Suht pieni ruutu, ehkä 10 x 15–20 metriä. Maanantaina laitoin kolme esinettä. Eka esine löytyi nopsaan. Iines juoksi takarajaa takaisin, äkkäsi lippalakin matkalla ja vaihtoi esineen. Tätäpä ei ole ennen sattunut. Toka esine löytyi nopsaan, mutta viimeinen esine, eli hanska jonka Iines vaihtoi lippikseen, oli tosi vaikea. Jouduin menemään katsomaan missä hanska luuraa enkä itsekään sitä löytynyt. Hanska oli hävinnyt kinokseen. Jätin sitten yhden sukan ruutuun ja koira sai onnistuneen haun lopuksi.
Tiistaina tein ruudun samaan paikkaan. Tarkoituksena oli haetuttaa kolme esinettä, mutta Iinespä löysi maanantaina hukkuneen hanskan ja haki sitten neljä esinettä. Kaikki löytyivät tosi sukkelaan ja loppupalkaksi sai vielä sinkoilla patukan perässä. Patukalle kävi samalla tavalla, kuin maanantaina hanskalle. Syvä hanki koitui patukan kohtaloksi. Etsittiin sitä varmaan vartin verran ja myllättiin hanki uuteen uskoon, mutta hävöksissä pysyi. Pitää odotella, että lumi sulaa ja lähteä sitten patukan pelastusretkelle.

Taukoa tottiksessa
Tottistelut on jäänyt koiran osalta minimiin tällä viikolla. Keskiviikkona olisi ollut tottistreenit, mutta en jaksanut lähteä. Nukuttiin Iineksen kanssa kahden ja puolen tunnin päiväunet. Olo ei ollut senkään jälkeen kovin reipas, joten Tuomas lenkitti Iineksen.

Eilen lenkin yhteydessä otettiin seuraamista, joka oli aika kamalaa. Hirveää edistämistä ja poikittamista. Onneksi ei ollut kukaan näkemässä. Hinkkasin sitä sitten niin pitkään, että sain Iineksen seuraamaan nätisti ja keskittyneesti. Parit luoksetulot otettiin myös ja ne olivat hyvät. Jäävistä istuminen, joka on tosi vaiheessa.. Kotona otettiin vielä kapulan pitämistä. Jätin Iineksen kauemmaksi istumaan ja kutsuin luokse. En kuitenkaan vaatinut eteen istumista vaan otin lennosta irrotuksen ja Iines sai lelunsa palkaksi. Pitää yrittää saada noudosta koiralle hauskempi juttu. Nyt se on Iineksestä hieman pakkopullaa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Ohrainen juttu


Töissä oli tällä viikolla todella hyvää ohrapuuroa. Päätin sitten, että teen uuniohrapuuroa meille iltapalaksi perjantaina. Ohrat olivat kuitenkin hävinneet parempiin suihin työpäivän aikana ja puuro jäi keittämättä. Onneksi Iines ei ollut aivan kaikkea ohraa syönyt. Osa oli ripoteltu Iineksen sänkyyn ja olohuoneen lattialle. Sen verran koira oli kuitenkin herkutellut, että ohraa tuli ulos vielä sunnuntaina…



Kabuum..




"Siis, mä olin tuolla makkarissa, kun kuulin kummaa ääntä olkkarista.
Kun mä tulin tänne niin täällä näytti tältä..
Joo, mä luulen, että se oli Kuje."


Meidän piti mennä Iineksen kanssa perjantaina reippaalle kävelylenkille, mutta kävely vaihtuikin juoksulenkkiin, kun koiran puuhastelut saivat pulssin nousemaan. Tuskaista oli tälläkin kertaa, mutta ehkä juoksu kulki aavistuksen paremmin kuin viime viikolla. Onnistuin vain alkulenkistä vetämään mukavat lipat. Persus ja hanskat märkänä jatkettiin matkaa. Iines oli kyllä kovin huolissaan, että mitä se mamma siellä vesilätäkössä puuhailee. Eikö meidän pitänyt juosta eikä harrastaa vesileikkejä?

Viikonloppu oli treenitäyteinen. Tottista otettiin perjantaina Leenan kanssa, lauantaina holskuväen ja sunnuntaina käytiin vielä hallilla.

Perjantain treenit videoitiin. Täytyy katsoa miltä seuraaminen näytti. Otin pidempiä pätkiä ja treenattiin kääntymisiä. Minun pitäisi harjoitella niitä ilman koiraa. Nyt tein käännökset tosi terävästi eikä Iines ehtinyt oikein mukaan. Otimme liikkeestä istumisia ja pari onnistunutta saatiin. Hurjasti nämä jäävät vaativat vielä treeniä, että saadaan ne toimimaan. Iines pääsi hetkeksi autoon tauolle ja tauon jälkeen otettiin vielä pari pitoharjoitusta ja paikkamakuu samaan aikaan Ramonan kanssa. Eka paikkamakuu meni vähän häsellykseksi. Toinen sujui jo rauhallisemmin. Välillä Iines kurkki Ramonaa kohti, mutta ei yrittänyt nousta tms.

Lauantain paras anti oli se, että lisää häiriötreeniä ja paljon. Pitää alkaa käymään Raisan kanssa Ojangossa treenaamassa. Siellä ainakin riittää vilinää ja vilskettä.

Puuhakas sunnuntai
Tänään käytiin hakemassa häiriötä ATD-hallilta. Viimeksi, kun oltiin siellä, oli Iineksellä komeasti irokeesi pystyssä. Nyt ei tukka noussut komealle harjalle. Tehtiin istumisia, maahan menoja ja seisomisia liikkeestä. Parin askeleen seuraamisia ja pepputreeniä. Otin pari lyhyttä treeniä. Viikon päästä uudestaan hallille. Jos silloin voisimme tehdä jo jotain enemmän.

Hallipuuhastelujen lisäksi meillä oli tänään puuhakas päivä. Puolen päivän maissa kurvaistiin Anille ja Iines pääsi treenaan fiksuja käytöstapoja. Anilta matka jatkoi Saarijärvelle, jossa käytiin tekemässä esineruutu Leenan ja Simon kanssa. Iineksellä oli ensimmäistä kertaa esineet valmiina ruudussa. Koira on selvästi sisäistänyt esineruudun jujun. Todella nopeasti löytyi ensimmäinen esine eikä toiselle esineellä lähtiessä ollut lainkaan epäröintiä. Hyvä Iines! Kolmatta en enää haetuttanut, kun kaksi löytyi niin hienosti.

Ennen viestitreenejä käytiin hieman käppäilemässä metsässä ja otin parkkipaikalla vähän tottista ruokapalkalla. Viestitreeneissä emme ole käyneet ikuisuuksiin ja päätimme, että otamme helpon treenin. Iines juoksi yksinään ja matka ei ollut kovinkaan pitkä. Koira meni vauhdilla eikä arponut kummassakaan päässä juosta vaiko eikö. Ensi viikolla voisimme juoksuttaa muiden kanssa.

Illalla oli emäntä ja koira aivan naatteja.. Alkuviikko otetaan iisimmän. Huomenna käydään lenkin yhteydessä ottamassa esineruutu. Tiistaina koitan saada Tuomaksen houkuteltua mukaan lenkille, niin voidaan lenkin lomassa ottaa omat viestitreenit. Tottista on luvassa seuraavan kerran keskiviikkona.

torstai 5. maaliskuuta 2009

On se vaan elukka


Meidän perhe kasvoi tällä viikolla. Uusin tulokas on Renault Laguna, farmari sellainen. Se saa nyt ruveta toimittamaan pääasiallisen koira-auton virkaa, Mondeon keskittyessä edustushommiin ja näyttämään hyvältä.

Tänään Rellu pääsi ensimmäiselle pidemmälle treenimatkalleen, kun ajeltiin Iineksen kanssa treffaan Tiinaa Riihimäelle. Olin jopa tehnyt treenisuunnitelman mitä tänään puuhattaisiin. Ensimmäisenä listassa oli näyttää millä mallilla seuraaminen on. Halusin myös apua miten saan seuraamisesta pitkäkestoisempaa sekä tietää Tiinan mielipiteen onko seuraaminen sillä mallilla, että voisimme alkaa tekemään käännöksiä.

Iines ei saanutkaan tällä kertaa palkkaa joka pysähdyksestä vaan jatkettiinkin matkaa. Olin aivan varma, että Iineksen seuraaminen kärsii, kun palkkaa ei tipu, mutta ei se kärsinyt. Ja nyt on pakko hehkuttaa! Iines seurasi ainakin 40 metriä, mahtavaa! Hyvällä kontaktilla ja patosi kuulemma hyvin seuratessaan. Minun pitää vain lisätä vauhtia. Kun lisäsin vauhtia riittävästi, saatiin Iineksen pylly ylös ja koira kävelemään normaalisti. Tiina suositteli, että ottaisin videolle seuraamista eri tempoissa, että näkisin itse miltä seuraaminen näyttää eri nopeuksilla
Tehtiin myös vasemmalle käännöksiä, joita ei vielä olla vauhdista otettu ollenkaan. Tiina ehdotti, että näin alkuvaiheessa palkkaisin Iinestä aina käännöksen jälkeen. Käännökseen saadaan näin lisää vauhtia. Lisäksi palkka lentäisi aina temponvaihdoksista käännösten lisäksi. Näin koiran nuppiin saataisiin vähitellen iskostettua ajatus, että käännösten ja temponvaihdosten jälkeen tulee palkka ja koira ”terästäytyy”.

Yksi asia, jonka olin paperille kirjannut, oli miten saan koiran viretilan säädettyä oikeaksi. Iines kuumuu helposti, kun se tietää, että olemme menossa tekemään tottista. Tiina sanoi, että seurauttaisin Iinestä niin pitkään, että se kiekat laskevat ja se alkaa asettua oikealle työskelymoodilla (heh, mulla on termistö hallussa). Kun koira on oikeassa mielentilassa ja keskittynyt, tulee vasta palkka. Tänään Iines oli tosi hyvässä vireessä, ja en oikein pystynyt näyttämään millainen se on häseltäessään. Mutta seuraavan häsellyksen sattuessa, testaan tätä.

Iines pääsi pienelle breikille autoon ja tauon jälkeen näytin millä mallilla meidän nouto on. Pitoharjoitukset menivät hyvin. Minun pitäisi jatkossa käyttää käsiä kapulalla ja laskea ne alas. Ettei koira opi, että käsien kapulalle laitto tarkoita irrotusta. Kokeilimme mitä Iines meinaa, kun kapulan laittaa maahan ja pyydän Iinestä tuomaan sen. Tassut edellähän siihen mentiin! Jatkamme noudon treenaamista pitoharjoituksilla. Lisäksi alamme treenaaman sitä, että jätän Iineksen istumaan kapula suussa, otan muutaman askeleen taaksepäin ja kutsun koiran luokse. Tästä sitten vähitellen matkaa pidemmäksi.

Jäävät liikkeet pitää ottaa nyt treenirepertuaariin. Olen tehnyt niitä liikkeestä, mutta en seuraamisesta. Olen liian varovainen ollut, etten vaan mokaa niitä ja opeta koiralle aivan väärin asioita. Mutta nyt turhat pelot pois ja hommiin. Aloitamme jäävät heti huomenna, kun menemme Leenan kanssa treenaan.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä, listallani oli Iineksen häiriöherkkyys ja hallinta häiriössä. Häiriötreeniä vain Iinekselle, sanoi Tiina. Pitää ottaa tämä viikko-ohjelmaan. Ja minun pitää vaatia Iinestä tekemään töitä vaikka on häiriötä. Luottamusta minun pitäisi saada myös koiraan lisää. Tiina ehdotti, että tekisin tottista koira vapaana aina vain kuin mahdollista, että oppisin paremmin luottamaan siihen. Ajatustyötä tämä vaatii ja ponnistelua.

Treenien jälkeen käytiin vielä kahvittelemassa ja vaihtamassa ajatuksia. Tiinan mielestä me voisimme aivan hyvin mennä BH-kokeeseen keväällä. BH-koe aiheuttaa mulle pieniä paniikkioireita.. Itsestä tuntuu, että koira on vielä vaiheessa, mutta ehkä mun ajatukset ovat enemmän vaiheessa, kuin koira.

Kotimatkalle lähdin todella hyvin mielin. Tiinan treenityyli sopii minulle, kuin nakutettu ja hänen hyvä mielensä tarttuu. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Iines jonkun toisen silmin ja todeta, että onhan se ihan perhanan hyvä koira. Siinä on pirusti hyviä harrastuskoiran ominaisuuksia. Haastavaahan sen kanssa välillä (usein) on, mutta on se vaan mahtava treenikaveri. Tämähän menee aivan Iineksen fiilistelyksi. Silmänisku

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Alkuviikon tottikset


Maanantaina otettiin lenkillä hieman tottista. Miss Peba käyttää pehvaansa hieman liikaa.. Koiran kiersi minut takakautta minut ja yllättäen pylly olikin oikealla puolella. Palkkailin sitten vain perusasennosta, että saataisiin siihen taas malttia. Luoksetulot oli pellolla aika jees. Polvia pistin hieman eteen, kun Iines tulee niin vauhdilla.

Eilen piti olla Skogsterin treenit, mutta ne siirtyivät parilla viikolla. Käytiin sitten tottistelemassa Leenan ja Piian kanssa Leppävaarassa. Keskittymispuutetta oli sekä koiralla, että ohjaalla. Iines oli aluksi tosi kiekoilla ja ei keskittynyt tekemiseen. Minulla taas orastavaa flunssa eikä aivot oikein toiminut.

Iines esitti taitavaa takamustaan Piialle ja Leenalla ja taas koiran ahteri ilmestyi takakautta oikean jalan viereen. Palkkasin ruualla hetken ja kierrokset laskivat.. Sen verran pihalla olin eilen, että nyt en tarkalleen muista mitä tehtiin. Seuraamista ainakin (yllätys). Pupumainen pompotus hieman hellitti kun lisäsin vauhtia, mutta taisi elukka hieman edistää. Luoksetuloissa oli taas reippaasti vauhtia. Tokalla kerralla pistin polvet eteenpäin. Pari noutokapulan pitoharjoitus, ne olivat hyviä. Pohdittiin miten tästä jatkaisimme Inkun kanssa. Torstaina olen menossa Tiinan luokse treeneihin ja voisin tästä noudosta hänelle jutella.

Yksi asia mihin minun pitää taas alkaa kiinnittää erityistä huomiota, ovat irrotukset. Lenkillä Iines irrottaa hyvin lelusta, mutta treeneissä on viime aikoina ollut ongelmia. Pitää ottaa ensi treeneihin kaksi lelua ja leikkiä niiden kanssa. Ärsyttävää kun irrotukset menee vääntämiseksi. Ei tämä nyt mikään superiso ongelma ole, mutta haluan että koira irrottaa nopeammin. Piste.