tiistai 17. helmikuuta 2009

Viime päivien kuulumisia


Viikonloppu


Perjantaina meitä ulkoiluttamassa kävi Milla ja Nemo. Saatiin lenkillä hieman äksöniäkin, kun yhdestä pihasta säntäsi sakemanni. Se juoksi suoraan Nemoa päin ja onnistui vielä kietoutumaan Nemon hihnaan. Millan kanssa karjuttiin ja koira tajusi toilailujen jälkeen luikkia takaisin omalle pihalle. Kyllä sadateltiin tapahtunutta. Piski oli yksin pihalla eikä omistajia näkynyt missään.

Loppuviikonloppu sujuikin rauhallisemmissa merkeissä. Lauantaina olimme Iineksen kanssa Siuntiossa ja sunnuntaina kotona.


Tottista, Ruoholahti & Vihti

Maanantaina maalaiskoira lähti tapaamaan veljeään kaupunkilaiskoiraa. Otimme ensiksi tottista Ruoholahdessa pienellä aukiolla. Iines teki hyvin hommia, mutta selvästi uudet ympyrät kuumensivat tunteita. Irrotukset lelusta olivat huonompia ja Iines entistä sähäkämpi. Seuraamiseen olen kyllä tyytyväinen. Nyt vaan pitäisi saada koiran persus paremmin hommiin. Pylly tuppaa välillä unohtumaan.. Nyt kyllä leikkaa sen verran tyhjää, että en millään muista mitä muuta tehtiin. Kylmä oli ainakin Nauru Tottiksen jälkeen Raisa kävi kaappaamassa vielä Kidan mukaan ja käytiin lenkillä. Iines ja Kuje ovat kyllä oikea daijupartio! Ei hemmetti. Samanlaisia säätäjiä molemmat Silmänisku

Tänään oli luvassa Skogsterin treenit Vihdissä. Viimeksi Iineksellä oli veto pois, kun olimme ennen treenejä käyneet riekkumassa pellolla, joten nyt jätin peltoilut väliin ja koira sai purkaa kaiken energiansa tottikseen. Aloitimme noudolla eli kapulan pidolla. Iines villiintyi, kun se näki kapulansa. Neiti Säheltäjä ei meinannut millään malttaa ottaa iisisti. Mia ehdotti, että palkkaisin lelulla pidosta. Lelu leuan alle, koiralle kapula suuhun, kehuin kun piti hyvin. Sitten kädet kapulaan kiinni, irti, hyvä, jes ja palkka. Tämä toimikin hyvin. Iines keskittyi huomattavasti paremmin kuin ruokapalkalla. Milloinkohan oikeasti tajuan, että koira tykkää enemmän lelusta kuin ruuasta..? Seuraavaksi näytettiin meidän seuraamista. Intoa oli tässäkin ja alussa edisti. Kun teen jännitteen, niin Iines korjaa hyvin taaksepäin. Mia sanoi, että vielä minun ei kannata alkaa häivyttämään palkkaa. Voin ottaa pienemmän palkan kainaloon, jotta se ei näy niin hyvin, mutta taskuun ei kannata palkkaa vielä laittaa. Iineksen seuraaminen on vielä niin vaiheessa, että on tärkeää että pystyn palkkaamaan sen nopeasti. Kuitenkin olemme sen verran edistyneet seuraamisessa, että voimme alkaa suoran lisäksi tekemään kaarroksia. Parit luoksetulot teimme lyhyeltä matkalta. Eka oli vino, tokalla Iines kietoi tassunsa minun jalkani ympärille ja viimeinen oli hieno. Treenasimme lisäksi perusasennossa käännöksiä vasemmalle. Iines tekee tässä kumman kiepsauksen.. Se kääntää päänsä taaksepäin ja kiepsahtaa ympäri. Nyt pitäisi oikeasti saada Iineksen peppu hommiin ja pää pysymään paikallaan. Otin hihnan kireälle, ettei koira pääse kiepsahtamaan vaan joutuu käyttämään hanuriaan. Saatiinkin tällä tavalla pari onnistunut. Kotona illalla hinkkasimme vielä siirtymisiä. Iinestä selvästi ärsytti, kun hihna esti hienon kiepsahduksen tekemisen. Melkein kuulin, kun sen aivot raksuttivat, kun se mietti, että miten hemmetissä se saa lelunsa. Ihmeen nopeasti se kuitenkin hiffasi, että peppua siirtämällä pystyy myös kääntymään ja saa palkan. Jatkamme tällä tyylillä.

Ei kommentteja: